Orvoksi jääneestä letkusta, pohjasta aukileikatusta muovisesta ketsuppipullosta ja jesústeipistä saa käsistään vähemmänkin kätevä askarreltua itselleen akvaarionpuhdistiminen. Ketsuppipullosta leikataan pohja - jos on Heinzin pullo niin pitää varoa saksien tai puukon kanssa kun muovi on kovaa, jottei tule vahinkoja. Sitten jesústeipillä kiinnitetään putki tukevasti ketsuppipullon kapeaan päähän. Nyt akvaarionpuhdistin on valmis.

Jahka neontetrat, miljoonakalat, barbit ja muut tropiikista kauas pohjoiseen lasilaatikkoon ympyrää uimaan saapuneet kalaeliöt on sitten ensin eristetty akvaarion puhdistuksen ajaksi esimerkiksi vihreän muoviämpärin vesiin evakkoon, voidaan akvaarionpuhdistin laskea veteen. Sitten ylimääräinen putkenpätkä pääsee viimein tekemään ketsuppipullon ja jesústeipin kanssa arvokasta työtään. Putken päästä imaistaan ilmaa kuin aikanaan mehupillistä lastenkutsuilla, joissa kuitenkin ryystitte äänekkäästi viimeisiä mehulasillisen pohjatippoja vaikka oli erikseen kielletty.

Ryystäminen on tälläkin kertaa syytä lopettaa ajoissa, sillä putkesta purskahtaa pian ilmoille akvaariovettä. Ja sieltä sitä sitten tulla pulppuaa koko akvaarion mitalta, ihmeellinen paine tekee akvaarionpuhdistimessa työtään ja akvaario voidaan näin putkenpätkän avulla tyhjentää siivousta varten pohjahiekkojaan myöten.

>Otsir Böö To, 2012-08-02 21:50

Vastaa

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.