Meillä tyttö oli jostain saanut juuri tuollaisen kammon montaa ruokaa kohtaan. Jo heti lautasella uusi kasvis oli hyi yäk ennen ensimmäistäkään maistamista. Sitten keksin tavan saada hänet maistamaan. Kerroin hänelle, että leikitään uutta leikkiä: Sidotaan silmät ja äiti syöttää ja sinun pitää arvata, mitä se on. Tyttö oli ihan innoissaan ja sain hänet tällä tavalla maistamaan montaa uutta makua. Asia oli kiinni siitä, ettei antanut ulkonäön hämätä, vaan jaksoi näin maistaa kaikkea rauhassa.

>jälkikäteen opetettu Ke, 2012-09-12 12:48

Vastaa

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.