Oma kokemukseni on, että lapset ymmärtävät hyvin, kun niille kertoo asioista niiden oikeilla nimillä. Kuolema on kuolema ja sitten ihmistä ei enää ole. Mielisairaus on mielen sairaus.

Itse olen kertonut lapsilleni, että on kahdenlaisia sairauksia - fyysisiä ja henkisiä. Fyysiset ovat yleensä lyhyitä ja ne on helppo parantaa, mutta toisaalta niihin joskus kuolee. Mielisairaudet ovat hitaampia ja vaikeampia parantaa, mutta niihin ei kuole ellei mieli ole sillä tavalla sekaisin, että tappaa itsensä. Selitys on tämän pituinen ja lapsille aivan selkeä ja ongelmaton. Olen kertonut tätä ihan pienestä asti, meni kunnolla jakeluun kuusivuotiaana.

Omat lapseni eivät ole läheisiä mielisairaiden, mutta itselläni on muutamia läheisiä sellaisia. Lapset ovat heitä tavanneet ja todenneet, että eivät nuo sairailta tuntuneet. Eivät kaikki enää olekaan.

Mielisairauksien uudelleensanoittaminen ja asian kiertely lapsille jatkaa kummallisuuden kierrettä. Miksi ei voisi vain kertoa, miten asia on? Ihan sama koskee muitakin tabuja kuten alkoholia ja seksiä. Lasten on hyvin helppo ymmärtää, että lapset syntyvät pippeli pimpissä ja sopivasti viiniä ilostuttaa ja liika sammuttaa, kun sen näillä sanoilla riittävän pienenä kertoo.