Tuollaisessa teemapuistossa ainakin yksi "laite" tai se semmonen, kyllä te tiedätte, voisi olla oikein suuri yleinen sauna, niin kuin uimahalleissa, ja sinne mentäisiin aina vähintään 20 ihmisen joukoissa, ja jokainen saunoja saisi tuntea siitä porukasta korkeintaan kaksi muuta. Jokaisen osallistujan olisi käytävä ensiksi suihkussa, ja saunan lämpötila olisi noin 50 astetta.

Saunan vesikiulu olisi jollakin lailla juntattu keskellä lattiaa seisovan tolpan päähän niin ettei sitä voisi ottaa mukaansa lauteille, vaan löylyä heittääkseen olisi aina könyttävä alas, käveltävä keskelle saunaa ja kauhottava vettä käsillä koska minkäänlaista kauhaa tai nappoa ei olisi, ja tämän äärettömän epäkäytännöllisen vedenheiton jälkeen pitäisi hipsiä takaisin omalle paikalle.

Vettä kiuluun saataisiin siten, että sen yläpuolella olisi katossa salaluukku, josta pudotettaisiin varoittamatta aina silloin tällöin kymmenen litraa jäävettä.

Jokainen saunavuoro kestäisi 45 minuuttia eikä ulos päästettäisi kuin korkeintaan tulipalon tai muun sellaisen sattuessa, mitä silmälläpitäen saunaan ei saisi viedä tulentekovehkeitä.

Tämä kokemus varmasti opettaisi ulkomaanpiruille millaista on olla suomalainen, ettei tarvitsisi olla aina haukkumassa.

>Korpinen Pe, 2012-09-21 03:09

Vastaa

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.