Ranskassa au pairina ja muutenkin lasten parissa työskennelleenä voin sanoa, että tuo on juuri se kultainen ulkokuori joka perheistä näkyy muille. Kotona lapset sitten ovatkin aivan toista maata. Kahdeksanvuotiaat heittelevät ruokaa lattialle, siitä vähän nuoremmat kiljuvat ja hakkaavat kun eivät halua tehdä läksyjä tai pukea päälle jne. Äiti on usein aivan voimaton ja lapsia uhkaillaan päivän mittaan isälle soittamisella ja usein isä sitten läiskiikin posket tai takamuksen punaiseksi selittämättä sen kummemmin lapselle mitä tämä teki väärin. Koulussa lapset kilpailutetaan aivan nuoresta asti ja kotona ei vähän heikompia numeroita uskalleta näyttää. Koulua on jo 6-vuotiaasta niin paljon, että kun kotiin on päästy ei ole millään voimavaroja enää keskittyä mihinkään. Kyllä lapset kylässä ja vieraiden läsnäollessa käyttäytyvät koska tietävät, että siitä palkitaan tai vaihtoehtoisesti huonosta käytöksestä tulee usein kovatkin rangaistukset. Tiedän myös lapsia, jotka itkevät koulussa, etteivät halua mennä kotiin.
Ja tosiaan kaikilla perheillä, joilla siihen on varaa on joku palkattu henkilö hoitamassa niitä lapsia. Kuten joku jo aiemmin kirjoitti niin se päivittäinen lasten hoito tapahtuu kyllä ihan toisella puolella taloa, kuin missä vanhemmat viettävät sitä kuuluuisaa omaa aikaansa.
Kyllä varmasti näyttää hyvältä ulospäin, kun lapset leikkivät keskenään ja äiti on aina kivan näköinen ja levännen ja hyväntuulisen oloinen. Mutta lapsetpa ovat tottuneet siihen, että vanhemmilta huomiota tai leikkihetkeä hiekkalaatikolla on turha odottaa ja sosiaalisen kulissin ylläpitäminen omaksutaan myös jo varhain. Ja äidin on varmasti helppo näyttää hyvältä kun hän ei todellakaan ole mukana lastensa elämässä ja kasvatuksessa samalla tavalla, kuin vaikka monet rekan yliajamat suomalaiset äidit.

>AuPair La, 2012-11-24 14:31

Vastaa

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.