Valitettavasti tämä kilpailu ja kilpavarustelu on juurtunut jo aikoja sitten yhteiskuntaamme ja ulottuu kyllä huomattavasti syvemmälle,kuin lapsiperheen digiroinasta kilpailuun.
Kilpailua perheiden kesken (tiedostamatonta) käydään kaverisynttäreiden järjestämisestä,talkootyöstä,lasten harrastuksista,ulkomaanmatkoista ja elämyksistä,polkupyörän hinta/laatusuhteesta ja pullanlevonnasta jne.Kateus ja pätemisentarve saa aikuset ihmiset tekemään mitä vain;harvemmin todellakaan lasten eduksi,vaan itsekkäistä syistä.Onko meillä suomalaisilla todellakin niin huono itsetunto,että joka asiassa pitää päteä,myös vanhemmuudessa;kaikki on koettava ja saatava,eikä lapselle haluta tuottaa pettymyksiä,tai vielä pahempaa;sanoa EI?
Elämä on aina tasapainoilua;kaikkea ei voi saada,eikä kuulu saada.Meillä keskustellaan kotona usein lasten kanssa asioista,esim juuri digiroinasta ja harrastuksista vrt. matkustaminen tai mikä hyvänsä muu rahaa ja aikaa vaativa.Muksut osaavat kyllä itsekin jo tehdä valintoja,jos heille se suodaan (esim digiroju vs.harrastus).
Kaikissa perheissä ei yksinkertaisesti ole varaa kaikkeen mitä lapset kinuavat.Itse teen sen kyllä selväksi omille muksuille;kaikilla kavereilla ei todellakaan ole kaikkea,eikä kavereiden vanhemmilla mahdollisuuksia hankkia sitä kaikkea haluttua (eikä kaikkien kavereiden vanhemmat todellakaan HALUA hankkia lapsilleen kaikkea!!).Jo siinä on yksi syy vähentää myös omaa kulutusta:jos osa kavereista pärjää ilman,niin miksi emme me?
Omistaminen sitoo,velvoittaa ja lopulta orjuuttaa.Mutta kuinka moni oikeasti ymmärtää sen?Itse haluan opettaa lapsilleni kohtuullisuutta ja kieltäytymystä turhasta roinasta,koska sitä ilmankin voi hengittää,syödä,nukkua ja olla.Haluan myös opettaa hiljaisuutta ja omien ajatusten kuulemista.Haluan opettaa tuntemaan ympäristön ilman jatkuvia ärsykkeitä,koska ne jatkuvat ärsykkeet häiritsevät ihmistä.SIKSI meillä ei lähdetä mukaan kilpavarusteluun.
Valitettavasti tämä kilpailu ja kilpavarustelu on juurtunut jo aikoja sitten yhteiskuntaamme ja ulottuu kyllä huomattavasti syvemmälle,kuin lapsiperheen digiroinasta kilpailuun.
Kilpailua perheiden kesken (tiedostamatonta) käydään kaverisynttäreiden järjestämisestä,talkootyöstä,lasten harrastuksista,ulkomaanmatkoista ja elämyksistä,polkupyörän hinta/laatusuhteesta ja pullanlevonnasta jne.Kateus ja pätemisentarve saa aikuset ihmiset tekemään mitä vain;harvemmin todellakaan lasten eduksi,vaan itsekkäistä syistä.Onko meillä suomalaisilla todellakin niin huono itsetunto,että joka asiassa pitää päteä,myös vanhemmuudessa;kaikki on koettava ja saatava,eikä lapselle haluta tuottaa pettymyksiä,tai vielä pahempaa;sanoa EI?
Elämä on aina tasapainoilua;kaikkea ei voi saada,eikä kuulu saada.Meillä keskustellaan kotona usein lasten kanssa asioista,esim juuri digiroinasta ja harrastuksista vrt. matkustaminen tai mikä hyvänsä muu rahaa ja aikaa vaativa.Muksut osaavat kyllä itsekin jo tehdä valintoja,jos heille se suodaan (esim digiroju vs.harrastus).
Kaikissa perheissä ei yksinkertaisesti ole varaa kaikkeen mitä lapset kinuavat.Itse teen sen kyllä selväksi omille muksuille;kaikilla kavereilla ei todellakaan ole kaikkea,eikä kavereiden vanhemmilla mahdollisuuksia hankkia sitä kaikkea haluttua (eikä kaikkien kavereiden vanhemmat todellakaan HALUA hankkia lapsilleen kaikkea!!).Jo siinä on yksi syy vähentää myös omaa kulutusta:jos osa kavereista pärjää ilman,niin miksi emme me?
Omistaminen sitoo,velvoittaa ja lopulta orjuuttaa.Mutta kuinka moni oikeasti ymmärtää sen?Itse haluan opettaa lapsilleni kohtuullisuutta ja kieltäytymystä turhasta roinasta,koska sitä ilmankin voi hengittää,syödä,nukkua ja olla.Haluan myös opettaa hiljaisuutta ja omien ajatusten kuulemista.Haluan opettaa tuntemaan ympäristön ilman jatkuvia ärsykkeitä,koska ne jatkuvat ärsykkeet häiritsevät ihmistä.SIKSI meillä ei lähdetä mukaan kilpavarusteluun.