Nyt sai virallisesti nimen se toiminta, jota 1-vuotias tyttäreni harrasti aikoinaan. En nolostunut, en hävennyt, vaan näin, että lapsi rauhoittuu ja tulee hyvälle mielelle. Pidin sitä täysin luonnollisena, kun hän oli ihan itse sen keksinyt.

Olen muutenkin yrittänyt kasvattaa lapseni täysin vailla ruumiiseen tai sen toimintoihin liittyvää häpeää. Kaikki on normaalia, mikä hyvää tekee.

Ihminen saa mielestäni omalla ruumiillaan tehdä mitä tahtoo, kunhan ottaa kuitenkin hyvät tavat ja etenkin toiset ihmiset huomioon.

En oikein osaa asettua jutussa mainitun häpeilevän äidin rooliin. En osaa.

>Kipa Pe, 2013-03-08 15:42

Vastaa

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.