Muistan erään isosiskon, joka kertoi syöneensä pikkuveljen saaman leppäkertun - koska löysi sen ensin :) Kiinnijääminen kulki jotenkin näin:
-Kukahan on syönyt veljen suklaakoppakuoriaisen?
-Ei se ollut koppakuoriainen, se oli leppäkerttu!

Olen sujuvasti "valehdellut" lapsilleni kaikkien mahdollisten satuolentojen olemassaolosta. Valehtelu on lainausmerkeissä siksi, että minusta joulupukki on kiva, ja miten hauskaa onkaan sopivana hetkenä vihkiä lapsi mukaan salaisuuteen - siihen, ettei kaiken ole pakko olla faktisesti totta jotta siihen voisi uskoa. Kuinka ylpeä lapsi onkaan, kun hän tietää aikuisten, isojen!, salaisuuden, ja osaa olla juonessa mukana!

Siksi toisekseen olen aivan vakuuttunut, että metsät vilisevät keijuja, niitä ei vain näe. Jos laittaa silmät kiinni ja katsoo, niin siellä ne ovat, puikahtelevat kohta valkovuokkojen alla!

>Aija To, 2013-04-11 21:46

Vastaa

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.