Tuollaisen kaltaisia tekstejä kirjoittelevat yleensä n 20 - 30 vuotiaat, jolloin elämä on ihanaa ja kaikki tuntuu onnistuvan ja on aina terve ja pirteä. Vaikka ei haluaisi tunnustaa, kaikki yli 50-vuotiaat näyttää jotenkin säälittäviltä käppänöiltä..vanhemmista puhumattakaan.
Mutta: totuus iskee naamaan, varmasti.
Voinet arvata, että puhun omasta kokemuksesta. Minusta liikunta pl laskettelu, oli turhaa ja melkein epämiellyttävää. Reilu 30 - vuotiaana alkoi pikkuisen maha alka kasvaa eikä voimat olleet enää gasellin. Aloin kuntosaliharjoittelun, koska tuntui, että on alkanut alamäki.
45 - vuotiaana firman kuntopäivällä (kuntotestin jälkeen) lyötiin madoluvut eteen, yhtään kaunistelematta. Aerobinen kuntoni oli paska. Siitä akoi ensin kävely ja myöhemmin aktiivinen juoksuharrastus.
Oikeasti ja rehellisesti: juoksemisesta, siis rankasta lenkistä tulee ihan tajuttoman hyvä olo. Lisäki kunto aluksi kasvaa ja myöhemmin pysyy hyvällä tasolla. Suosittelen, vaikka ensimmäiset kuukaudet on ihan perseestä.

>rennis La, 2013-04-13 21:09

Vastaa

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.