Minäkään en ole koskaan oikein tykännyt liikkua. Joskus treenasin vuoden juoksua, mutta en ikäväkseni saa kovastakaan treenistä Rennisin mainitsemaa tajuttoman hyvää oloa, mieli kyllä paranee ja sauna maistuu paremmalta juoksulenkin kuin löhöilyn jälkeen. Säännöllinen lenkkikaveri varmasti auttaisi, mutta ei ole vielä sellaista löytänyt, koska ihmiset ovat kovin kiireisiä, ja säännöllisen yhteisen ajan löytäminen vaikeaa.
Tanssi on ollut lähes ainoa laji, josta saan mielihyvää, on tyydyttävää tutkia oman vartalon estetiikkaa. Itselläni toimii jonkin verran säännöllisyys: kun joka keskiviikko lähtee töistä klo 17 tanssitunnille, sitä on vaikea jättää väliin. Myös tanssinäytöksiin osallistuminen on hyvä motivaatio, ei ole kiva mennä esitykseen, jos ei osaa koreografiaa kunnolla.
Viime kesänä löysin uuden lajin, taijin. Pidän valtavasti lajin esteettisyydestä sekä ulkona treenaamisesta ja siitä, että taiji ei välttämättä vaadi erityisten treenivaatteiden mukana kantamista. Meditatiivinen laji rauhoittaa mieltä. Ihanaa on myös se, että taijia voi harrastaa vailla tavoitteita; ei ole olemassa huonoja harjoituksia eikä väliin jääneistä harjoituksista tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa. Taijia tulee treenattua välillä ilman hikoilua ja välillä reisilihakset maitohapoilla. Hikoilu tulee ihan itsestään keskittymisen kautta, ei tarvitse piiskata itseään. Ja joka treenin jälkeen on euforinen olo.