Ensimmäisenä kiinnittyi jälleen huomio rivien välistä luettavaan itsekeskeisyyden läpitunkevaan asenteeseen: "Sosiaalinen media luo kotona lasten kanssa RAATAVILLE äideille mielikuvan, ettei olekaan YKSIN sen KAIKEN PÄÄLLE KAATUVAN, JALKOIHIN SOTKEUTUVAN arjen keskellä. Saamme sieltä VERTAISTUKEA, apua ja hymiötä. Peukutetaan toisiamme, niin JAKSAMME PAREMMIN TAIPUA VIELÄ KERRAN pujottamaan lahkeen lenksun sinne kuraisen kumisaappaan alle."

Onko se nykypäivän äitiys oikeasti noin äärimmäisen vaikeaa kestää? Pelkkää raatamista, kaiken päälle kaatumista, jalkoihin sotkeutumista, vielä kerran taipumista, sellaista että oikein vertaistukea tarvitaan ikään kuin pahimmankin mahdollisen kriisin keskellä?

Ja ihanko yksin sitä siellä kotona ollaan? Missä isä?

Niinpä; eihän sen isän panosta huomioida siinä itsekeskeisyydessä lainkaan, vaikka se isä oikeasti tekisi kaikkensa perheensä eteen. Mutta äiti kun on hieman väsynyt kun on sen pari tuntia päivässä joutunut olemaan enemmän lapsen kanssa, niin se onkin yhtäkkiä "yksin kotona raatamista".

Kyllä on mennyt elämä hankalaksi nykypäivän naisilla.

Älkää oikeasti tehkö niitä lapsia, jos se niin vaikeaa on. Ero tulee kuitenkin lapsen kahden ensimmäisen elinvuoden aikana, kun kaikki se raivo ja turhautuminen mikä tuostakin tekstistä läpi kuultaa, kaadetaan sen isän päälle. Tämä maa ei tarvitse enää yhtään erolasta enempää.

Ja itse siihen kysymykseen, mikä kirjoittajan oli tarkoitus esittää, niin kyllä; lapsella on oikeus myös yksityisyyteensä. Kaikkea ei tarvitse eikä saa levitellä ympäri maailmaa.

Lapsi on oma itsenäinen persoonansa, ei äidin persoonan jatke tai sen oman tyhjän minuuden täyttäjä. Ylpeä saa ja pitääkin jälkikasvustaan olla, kohtuuden rajoissa. Nämä rajat tuntuvat vain joiltain olevan hämärän peitossa.

>Näkymätön isä Ke, 2013-05-08 08:48

Vastaa

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.