Ehdottomasti oikea ratkaisu!

Joissakin elämäntilanteissa on arvot pantava järjestykseen. Oma äitini opetti aikoinaan, että "parempi pölyt nurkissa, kuin ihmisten välissä". Jos kuitenkin sattuu itse kärsimään siitä elämänvaiheesta, jolloin pienet lapset vaativat niin paljon aikaa, ettei siivoamista ehdi hoitaa stressaamatta, on ulkopuolinen apu todella hyvä! Pois huono omatunto!

Sitten kun lapset ovat hiukan isompia, on heidät helppo opettaa korjaamaan tavaransa paikoilleen. (Jollei lapsille ole hankittu sellaista leluvuorta, että kaaos on ylivoimainen!!!) - silloin on kuitenkin aikuisenkin muistettava palauttaa omat tavaransa niile kuuluville paikoille.

Ti, 2009-10-06 08:16

Vastaa

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.