Kyllä!

Itse olin ilmeisesti samanlainen kuin kirjoittaja, eli en kovan luokan raggari vaan inhottava tarpeen tullen. Tämä tarkoitti joidenkin kavereiden (ja nämä tosiaan olivat kavereita, eivät tuntemattomia penskoja) eristämistä ja joidenkin suoraa kiusaamista.

Pari vuotta naapurin poikaa oli kiva kiusata omanikäiseni kaverini kanssa, ja kun tulivat isosiskonsa kanssa kertomaan kaverini vanhemmille että poikaa oli kiusattu (hiton rohkea teko!), kerroimme ettemme olleet kiusanneet ketään. Homma oli sillä selvä, koska olimme päällisin puolin kilttejä. Koulussa olin aina luokkani parhaita arvosanoja saava poika, enkä muutenkaan mikään sekoilija ikinä.

Mikään kovan luokan kiusaaja en ollut. En ollut sellainen, joka tekee toisen elämästä helvettiä esimerkiksi päivittäisellä koulukiusaamisella, mutta aivan varmasti jätin jonkin sortin arpia, todella kurjaa oloa ja epävarmuuden tunnetta monelle tutulle ja kaverillenikin. Koskaan en jäänyt käytöksestäni kiinni, koska olin päällisin puolin hyväkäytöksinen, mutta arvatkaapa mitä olisi tapahtunut jos en olisikaan ollut "kiltti ja rauhallinen hyvän perheen poika" vaan jonkin sortin raggari?

Ihan vain tiedoksi vanhemmille, "joiden lapset eivät ainakaan kiusaa". Myös ne kiltit ja fiksut osaavat valehdella - yleensä varsinkin ne.

>antti Pe, 2013-05-24 18:15

Vastaa

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.