Vaikka en ole vielä lapsia saanutkaan, olen jo tässä samassa tilanteessa. Kun olen käynyt ala- ja yläasteen, lukion ja ammattikorkean eri paikkakunnilla, niin alati vaihtuvasta porukasta en ole pysytnyt muodostamaan kunnon ystävyyssuhteita. Ala- ja yläasteella olisi ollut muutama, josta olisin pitkäikäisemmän kaverin saanut, mutta en osannut pitää yhteyttä kun muutin muualle.

Nyt kun minulla olisi työttömänä aikaa, minusta tuntuu ettei ketään kiinnosta, vaikka olen yrittänyt elvyttää joitakin vanhoja kaverisuhteita. Uusia ystävyyksiä taas on todella vaikea saada, varsinkin kun olen poissa työelämästä. Tilanteen ajatteleminenkin on todella masentavaa.

>piipuli Ke, 2013-10-23 16:05

Vastaa

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.