Kerran kun olin yhdessä paikassa, niin joku toinen oli samaan aikaan samassa paikassa.

Näin se meni: odotin vuoroani juna-aseman lippuluukulle (ei ollut automaattia siellä silloin). Alkoi olla junan lähtöön vaivaiset 5 min, mutta edessä oleva kiireetön ihminen tiedusteli että millähän junalla pääsisi ylihuomenna sinne ja sinne. Virkailija sitten luetteli lähtöaikoja. Sen jälkeen kysyjä esitti uuden kysymyksen, että mitenkä lähtee junia sitten sitä seuraavana päivänä.

Silloin toivoin, että se toinen olisi ollut samaan aikaan jossakin muualla, tai ainakin eri aikaan siinä samassa paikassa, jossa itse olin sillä hetkellä.

>House man To, 2013-09-26 23:56

Vastaa

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.