Ihana kirjoitus! Ymmärrän täysin kirjoittajan tunteita! Rakastan lapsiani ja jokaisen heistä olen halunnut ja tämän tulevankin tulokkaan otan ilolla vastaan, mutta myönnän, että aina ei tosiaan ole helppoa eikä varmasti tule olemaan vastaisuudessakaan. Se vain on osa tätä lapsiperhe-elämää... Tottakai oli ensimmäistä lasta odottaessa ruusuisia mielikuvia, miten kaikki olisi aina hirveän kivaa ja ihanaa.. Mutta niin se vain elämässä menee, että kivan ja ihanan vastapainoksi tarvitaan vähän ei-niin kivaa ja ei-niin ihanaa, että oppii arvostamaan niitä hyviä hetkiä. ja tämä pätee asiaan kuin asiaan. :) kaikki hyvät hetket ovat vielä paljon ihanampia kun on takana niitä itkupotkuraivareita. Äitinä vihan ja rakkauden tunteet heittelee välillä lyhyenkin ajan sisällä, mutta se on yksi näistä äitiyden puolista jotka pitää itsessään tunnistaa ja käsitellä. Ei ole huonoutta myöntää, että äiti on välillä vähän väsynyt ja kaipaa omaa rauhaa vaikka edes vessassa. Auta armias ei sekään ole vessarauhaa että lapsi koputtelee vessan oveen ja huutelee "äiti, äiti" vaikka sen oven kuinka laittaa lukkoon... :D ei sen aina tarvi olla loputonta rääyntää.
Kiitokset Annille ja jaksamista ja huumorintajua sekä iloa kanssa-äideille, sekä suurperheiden että pienperheiden äideille sekä niille jotka ovat vasta matkalla äidiksi. :)