Minusta on epäammattimaista ammattikasvattajilta leimata lapsia ja antaa nimityksiä, erityisesti suoraan lapselle itselleen. Valitettavasti se tuntuu vain olevan lähes kaikkien ihmisten tapa: hyvin helposti toista aletaan kommentoida ääneen milloin miksikin, joskus jopa hyvin vähäisen tuntemisen perusteella. Ujoa luullaan pelkuriksi, vaikka tosi paikan tullen hän voi olla rohkea. Luokan "reipas" eli jatkuvasti äänessä oleva itsekeskeinen tyyppi voikin olla sisimmässään raukka.

Ihminen on kuin sipuli, josta kuoriutuu uusia ja taas uusia kerroksia, kun malttaa häneen tutustua. Aikuinen jo tietää tämän itsestään, mutta varsinkaan lasta ei saa lokeroida! Toisin kuin monet, en pidä hyvänä sitä ajatusta, että koulut käydään päiväkodista asti samojen luokkatoverien ja opettajien kanssa, koska juuri tällaisissa pysyvissä yhteisöissä roolit juuttuvat samoiksi, eivätkä lapset saa kasvaessaan itsestään esiin uusia puolia. Minä ainakin olen aina ollut uusissa ryhmissä vapautunut, koska kukaan ei vielä ole muodostanut kenestäkään käsitystä, jonka mukaan toisia kohdellaan. Sellaisissa ryhmissä tasa-arvo on aidoimmillaan.

Ujoksi leimatun oppilaan pitäisi kerran saada sanottua opettajalle ihan nätisti mutta suoraan, että en pidä että kommentoit persoonaani kun en minäkään kommentoi sinun. Voisivat ujouskommentit lopahtaa siihen...

>Doris Su, 2013-11-10 02:50

Vastaa

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.