Sisältö


Maj Lind -kilpailun internet- ja wap-sivustot avataan 16.5.2007.

Timo-Veikko Valveen ennakkotunnelmia

Taas on se hetki lähellä kun kruunaamme yhden sellistin 26 ehdokkaan joukosta ”parhaimmaksi”. Hänestä tulee kansainvälisen Paulon sellokilpailun voittaja, kunnes hänet unohdetaan, ja uusi voittaja kruunataan. Raadollista mutta myös erittäin mielenkiintoista!

Mielestäni tämän vuoden kilpailutoimikunta on tehnyt hienoa työtä. Kilpailujen sijasta tapahtuma muistuttaa enemmänkin suurta sello-festivaalia. Koska jokainen kilpailija saa suunnitella vapaasti koko ensimmäisen erän ohjelmiston, saamme kuulla 26 resitaalia 26 kilpailusuorituksen sijaan. Tai siis ainakin se mahdollisuus on annettu kilpailijoille. Myös konserttojen valinnassa kilpailijoilla on paljon valinnanvaraa. Tämä antaa jokaiselle mahdollisuuden tuoda oma persoonallisuutensa esille. Se, että kilpailu laajenee myös Helsingin ulkopuolelle on mielestäni hieno asia.

Vaikka tätä kirjottaessani kilpailujen alkuun on noin kuukausi aikaa harmittaa minua jo nyt, että en pääse paikan päälle kuuntelemaan ja haistelemaan ilmapiiriä. Miten sitten voin kommentoida kilpailun kulkua? Tarkoitukseni on olla YLEn ”nettikommentaattori”, eli kommentoin kaikkea mitä näen ja kuulen Yleisradion nettisivujen välityksellä. Itse olen huhtikuussa Amerikassa, josta käsin kommentoin (todennäköisesti yöllä) kilpailujen kulkua. Se miksi olen Amerikassa ja muutkin kysymykset selviävät varmasti jos käväiset kurkkaamassa kotisivujani osoitteessa www.timo-veikkovalve.fi. Yritän myös ehtiä vastailemaan kuuntelijoiden lähettämiin kysymyksiin.

Olen jo etukäteen kommentoinut kilpailijoita ja heidän ohjelmavalintojaan. Se on tietenkin erittäin vaikeata, koska tunnen kilpailijoista henkilökohtaisesti vain viisi. Jos kuitenkin päätät lukea mitä mieltä minä olin kunkin kilpailijan ohjelmasta, niin ajattele kommenttejani vain yhtenä lähestymistapana kuunnella esityksiä. Kukaan ei loppujen lopuksi ole oikeassa, ei edes tuomaristo! Koska minulla ei ollut muita lähteitä kuin kilpailijoiden ohjelmat ja CV:t, on minulle muodostunut kuva kuskakin kilpailijasta kohtalaisen suppea. Mielenkiintoista onkin nähdä kuinka mielikuvani ja todellisuus kohtaavat?

Huhtikuun 13. odottaessa... (se on muuten perjantai)

Sydney, 11.3.07
Tipi

Viimeisimmät kommentit

Pelaa Sello-visaa
Lataa soittoääniä