Sisältö


International Maj Lind piano competition on yle.fi from May 16.

Rauhallista meininkiä!

Ensimmäinen kilpailupäivä tuntuu kerrassaan luontevalta toimiston osalta. Päivä on täyttynyt kilpailijoista huolehtimisella, mutta sujunut ihmeen rauhallisesti! Järjestelyt pelaavat!

Miedän tehtävämme on huolehtia siitä, että kilpailija varmasti saapuu esiintymisvuorolleen oikeaan aikaan. Vannotamme heitä olemaan toimistossa tuntia ennen suoritusta. On liikuttavaa kuinka kerrassaan säntillisesti ja vastaan panematta he noudattavat ”käskyjämme”. Ennen vuoroa kilpailija uskoutuu sihteeristön käsiin; ohjaamme heidät tiettyyn paikkaan lämmittelyä ja esiintymisvaatteiden vaihtoa varten. Sieltä haemme heidät kun esiintymisvoro alkaa olla käsillä – ”when it’s time” . Monet kilpailijat kokevat tämän hyvänä ratkaisuna, se antaa heille rauhan olla huolehtimatta siitä, ehtivätkö he varmasti vuorolleen. Joskus käy niin, ettei kilpailija olekaan siellä missä on sovittu. Silloin puhelimet soi ja juoksu käy pitkin käytäviä. Kaikki on löydetty tähän asti ja varmasti tästä eteenpäinkin. Sibelius-Akatemialla ei ole paikkaa mihin kilpailusihteerin silmä ei yllä, jos on tosi kyseessä!!

Toimisto elää siis kilpailujärjestyksen mukaisissa sykleissä. Mutta kilpailijoiden soittojen rullatessa eteenpäin me hoitelemme myös muita kaikenkarvaisia asioita. Tuomariston jäsen kaipasi hydrokortisonia sormeensa – me kävimme ostamassa sen. Koetimme selvittää mistä saa puhelinkortteja, lyhyellä etsintäyrityksellä emme löytäneet vastausta! Nyt hyvät lukijat, voitte osallistua kilpalijoiden elämän helpottamiseen antamalla vinkkejä puhelinkorttien asuinpaikasta, auttakaa!

Lippalakkinen roudarimme saa ajoittain lisää harmaita hiuksia kilpailjoiden päättämättömyyden takia; ennakkoon kysytyt tuolin paikat lavalla saattavat muuttua vielä monta kertaa esiintymisvuoroa ennen. Kilpailun edetessä reipas järjestäjämme lakkeineen tulee varmasti tutuksi kaikille toteuttaen kilpailijan lavajärjestyksestä lausumat hienojakoisimmatkin toiveet!

Huomista odottelemaan, kaikille hyvää yötä!
Eeva

Comments

Kyllä!

Puhun juuri niistä korteista! Mutta mietin itsekin onko niitä enää olemassa!

Terveisin, Eeva

Onko puhelinkortteja vielä

Onko puhelinkortteja vielä olemassa? Tai nyt ei ilmeisesti puhuta niistä yleisöpuhelimiin tungettavista korteista?!

Recent comments