Sisältö


Maj Lind -kilpailun internet- ja wap-sivustot avataan 16.5.2007.

Tulkintaa ja tapaturmia

Perjantaina jokaisen ryhmän aloittajana oli suomalaissoittaja. Kello 18 alkaneen iltaryhmän ensimmäisenä oli Samuli Peltonen. Yleisöä oli paikalla enemmän kuin aamulla, olihan arkipäivä. Samuli sai yleisöltä kannustavan vastaanoton niin kuin pitikin. Suurella soundilla ja tunteella soitettu ohjelma sisälsi Sallista, Janacekiä ja de Fallaa, eli hieman uudempaa musiikkia.

Katso Samuli Peltosen kommentit oman soittonsa jälkeen

Samuli Peltonen antaa viritysäänen Jung-ran LeelleSamuli Peltonen antaa viritysäänen Jung-ran Leelle

Myös toisena soittanut Jung-ran Lee oli valinnut ohjelmaansa 1900-luvun musiikkia. Hänen vahva tulkintansa vakuutti yleisön ja kirvoitti isot aplodit.

Massimiliano Martinellille kävi pieni työtapaturma: yksi kielistä irtosi tallan päältä rajujen pizzicatojen seurauksena ja peukaloonkin tuli haava. Ei auttanut muu kuin mennä takahuoneeseen korjaamaan kieli paikalleen kesken kappaleen. Onneksi kieli ei katkennut, sillä uutta kieltä on vaikea saada pysymään vireessä. Tämänkaltaiset sattumukset ovat aina ikäviä, mutta ne eivät vaikuta tuomariston arvosteluun. Tärkeämpää on, miten soittaja pystyy kokoamaan itsensä tapahtuman jälkeen ja soittamaan konserttinsa loppuun.
Jung-ran ja Sunhee iloisina soiton jälkeenJung-ran ja Sunhee iloisina soiton jälkeen
Illan viimeisenä kuultiin argentiinalais-ranskalaista Gregorio Robinoa. Hänen ohjelmassaan oli Tsaikovskin ja Ginasteran lisäksi Schubertin Arpeggione-sonaatti, jonka voi myös tilata viereisestä linkistä kännykkäänsä hieman modernisoituna versiona Tipin ja Pekan tekemänä!

Katso yleisökommentti Samuli Peltosen ja Jung-ran Leen esityksistä

Viimeisimmät kommentit

Pelaa Sello-visaa
Lataa soittoääniä