Sisältö


International Maj Lind piano competition on yle.fi from May 16.

Välieristä ei soivaa materiaalia kuultavissa

Välieräsuorituksia ei kuulla verkossa. Kuopion kaupunginorkesterin, Jyväskylä Sinfonian ja Oulu Sinfonian kanssa ei verkkojulkaisujen osalta päästy sopimukseen taltiointikorvauksesta. Musiikkia tai kuvia esityksistä ei näin ollen välieristä voida lähettää. Verkossa seurataan kuitenkin alkueristä tuttuun tapaan kilpailijoiden ja yleisön tunnelmia.
Kuopion musiikkikeskusKuopion musiikkikeskus

Comments

Välierien välittämisestä

Tavoitteemme oli päästä taltioimaan välierät kaikilta paikkakunnilta. Tämä ei tuotannollisesti ollut mahdollista. Radio- ja televisiotekniikan vieminen kolmeen kaupunkiin kolmena peräkkäisenä iltana olisi ollut mahdottomuus. Harjoitukset, kilpailut, koosteiden leikkaamiset, illan lähetykset ja matkustamiset saman päivän aikana osoittautuivat ylivoimaisiksi toteuttaa.

Neuvottelimme orkestereiden kanssa myös mahdollisuudesta taltioida esityksiä kevyemmällä kalustolla verkkoa varten. Emme kuitenkaan päässeet yhteisymmärrykseen korvauksista, vaikka halua ratkaisuun oli molemmilla osapuolilla.

Päivästä päivään ohjelmamateriaalien välittäminen YLE:n uusien jakelukanavien kautta helpottuu, kun tekijänoikeussopimuksia uusitaan. Saamme todennäköisesti materiaalia esimerkiksi verkkoon yhä laajemmin tulevaisuudessa.

Miikka Maunula
vastaava tuottaja
YLE Kulttuuri / Musiikkiohjelmat

HYVÄ SILVER!!!!!

HYVÄ SILVER!!!!!

Kuopion välierä

Pikainen kommentti.
Väkeä ei ollut mitenkään valtaisasti - olisiko permanto puolillaan, n. 400 henkeä. Aika vähäinen määrä kun vertaa yleensä KKO:n konsertteihin, jotka vetävät kuitenkin sen 700-800.
Joka tapauksessa varmaan enemmän kuin siellä kehä kolmosen sisällä. Ihan nautittava välierä, onhan salikin aivan eri kaliiberia kuin mikään mitä pääkaupunkiseutu voi tarjota.

Silver Ainomäe oli aivan ylivoimainen Shostakovitsissaan.

Pysyykö Hesari mukana?

Nyt kun on tullut todistettua, että Hesarin kulttuuritoimitus seuraa sittenkin kotimaisia musiikkikipailuja, toivotaan että jaksavat raahautua kehäkolmosen pohjoispuolelle. Näinhän ei käynyt menneissä Tampereen alttoviulukilpailuissa eikä Jyväskylän pianokilpailuissa.

Ajatus "provinssiin menosta" on kuitenkin mielenkiintoinen: Klassista puolta on syytetty pitkään helsinkikeskeisyydestä, katsotaan kuinka kiinnostuneista todella ovat muualla!

Välieristä

Pahoitteluni, jos markkinointimateriaalista on saanut sen käsityksen, että myös välieräesitykset olisivat kuunneltavissa netissä. Täytyy ihan itsekin tarkistaa nuo materiaalit ja varmistaa, ettei tuollaista väärinkäsitystä pääse jatkossa syntymään.

Nyt välierissä YLEllä on Kuopiossa, Jyväskylässä ja Oulussa paikan päällä sekä toimittaja että asiantuntija, jotka kommentoivat esityksiä näillä verkkosivuilla. Luvassa on siis tekstiä, kuvia ja videoklippejä paikan päältä, mutta ei valitettavasti esityksistä.

Olisimme ilman muuta halunneet saada myös välieräesitykset nettiin. En ole itse en ole ollut mukana sopimusneuvotteluissa, mutta yritän saada asioista tarkemmin tietävän kertomaan tämän ratkaisun syitä tarkemmin.

Finaalit tulevat jälleen nettiin, tällä kertaa myös suoraan striimattuna lähetyksenä.

Pirkka/YLE

Mitä ihmettä!

Tosi nolo juttu että välieristä ei kuulla nyt mitään!Kenestä lie kiinni.
Tehkää nyt ihmeessä jotain!Seuraavat kisat kokonaan Helsinkiin!
Mitä järkeä mennä provinssiin kun tulee vaan ongelmia eikä kuulemma
ole edes yleisöä...

Säälittävää, YLE!

Mitäs tämä on olevinaan, kun mainos- ym. materiaalissakin lukee kovin selvästi, että "välierät vain verkkopalvelussa"?

Harhaanjohtamista!!!

YLEn taitamattomuus?

Onko kyse orkestereiden puupäisyydestä tai YLEn neuvottelijoiden taitamattomuudesta?
Olisi se sekä orkesterin että yleisön etu saada nämäkin esitykset ainakin jossain muodossa talteen/eteenpäin.
Perinteistä suomalaista kommunikointivaikeutta?
Sangen harmillinen tilanne :(

Ei voi olla totta!! Nyyh:(

Ei voi olla totta!! Nyyh:(

Recent comments