Olympiakisojen ratapyöräily järjestetään Ateenan olympiakeskuksen (OAKA) velodromilla, jonne mahtuu 3500 katsojaa. Radan kaltevuus on 42 astetta.

Olympialaisiin osallistujat valitaan MM-kisasijoitusten perusteella. Maailmancup-pisteiden mukaan muutamia paikkoja jaetaan maille, jotka eivät saavuta paikkoja MM-kisoista.

Aika-ajossa on seisova lähtö, ja ajat mitataan tuhannesosan tarkkuudella. Ajomatkan pituus on yksi kilometri. Naisille laji oli ensimmäistä kertaa mukana olympialaisissa Sydneyssä.

Eräajossa (spint) ajetaan kolme kierrosta (750 m) kahden ajajan erissä. Aika otetaan vain viimeiseltä 200 metriltä. Erien voittajat jatkoon ja alkuerien häviäjille on keräilyerät. Puolivälieristä eteenpäin erät ajetaan siten, että paras kolmesta pääsee jatkoon.

Keirinissä ajetaan kahdeksan kierrosta kuuden ajajan erissä. Ensimmäiset 5 1/2 kierrosta radalla on tahdittajana moottoripyörä, joka nostaa vauhdin 45:een km/h. Loppumatka poljetaan kiritaisteluna. Laji on peräisin Japanista, ja se oli ensimmäistä kertaa olympialaisissa Sydneyssä.

Joukkuesprintissä ajetaan kolme kierrosta kolmen miehen joukkueella. Erässä on kaksi joukkuetta vastakkain. Lähtö tapahtuu radan vastakkaisilta puolilta. Jokainen ajaja vetää yhden kierroksen ja jää pois. Lopulta jäljellä ovat vain ankkurit. Voittaja joukkue selviytyy jatkoon. Laji tuli uutena olympialajina Sydneyn kisoihin.

Takaa-ajossa (pursuit) on kaksi ajajaa vastakkain. Liikkeelle lähdetään radan vastakkaisilta puolilta. Vastustajan kiinni ajanut tai paremman ajan tehnyt pääsee jatkoon. Kilpailussa ajetaan neljä kilometriä.

Joukkuetakaa-ajo poljetaan kuten edellä. Kolmannen miehen kiinniajo tai aika ratkaisee.

Piste-ajossa miehet polkevat 40 ja naiset 25 km yhteislähdöllä. Joka kymmenes kierros on kirikierros, jonka neljälle parhaalle annetaan pisteitä kaavalla 5-3-2-1. Viimeiseltä kierrokselta jaetaan tuplapisteet. Kärkeen sijoittuvat kuitenkin ne, jotka ovat ajaneet pääjoukon kierroksella kiinni.

Pariajossa (madison)ajetaan 240 km yhteislähdöllä. Laji on tavallaan parien välinen viestikilpailu. Vapaavuorolaiset kiertävät radan ulkoreunaa ja vaihdot tapahtuvat lennosta. Vaihtovälit ovat vapaat. Säännöt ovat kuten pisteajossa, kirit ovat 20 kierroksen välein. Laji oli uusi olympialaji Sydneyssä.

Lähde:
Suomen Urheilukirjaston tietopalvelu
Hämäläinen Karo: Ateenasta Ateenaan – Nykyaikaisten olympialaisten kesäkisat
http://noc.fi (Suomen olympiakomitea)
http://www.olympic.org/ (Kansainvälinen olympiakomitea)
http://en.beijing2008.cn/ (Kisojen virallinen sivusto)

Ajankohtaisia urheiluaiheita