Pekingin olympiakisat 2008, Nyrkkeily

Holyfield: USA:n nyrkkeilijät ottavat ainakin kolme kultaa

päivitetty 03.08.2008 klo 15.03

Demetrius Andrade takoo. Evander Holyfield uskoo Demetrius Andraden (oik.) iskujen tehokkuuteen Pekingissä.
Kuva: EPA

Entinen nyrkkeilyn raskaan sarjan maailmanmestari Evander Holyfield uskoo vahvasti, että Yhdysvaltain nyrkkeilyjoukkue parantaa kaksista edellisistä olympiakisoista ja nappaa Pekingistä ainakin kolme kultamitalia.

Yhdysvaltain nyrkkeilijät ovat olympiahistorian menestyksekkäimpiä 48 kultamitalillaan. Viime vuosina nuoret nyrkkeilijät ovat kuitenkin kääntyneet ammattilaisiksi ennen kuin ovat päässeet loistamaan amatöörikehissä.

Sekä Sydneyn että Ateenan olympiakisoista jenkkinyrkkeilijät ottivat vain yhden kultamitalin. Holyfield on vakuuttunut siitä, että nyt asiat ovat toisin.

- He ovat nyt parempia. He tulevat tänne maailmanmestareina, vuoden 1984 Los Angelesin olympiakisoista pronssia otellut Holyfield sanoo.

- Uskon heidän voittavan ainakin kolme kultamitalia. Vaikka se on rohkea veikkaus, olen varma asiasta.

Vahvimpia kultamitaliehdokkaita Yhdysvaltain nyrkkeilyjoukkueessa ovat raskaan sarjan Deontay Wilder sekä hallitsevat maailmanmestarit Raushee Warren (51 kg) ja Demetrius Andrade (69 kg).

- Nämä kaverit ovat motivoituneita ja tulevat pärjäämään. He tietävät, ettei menestys tule helposti, mikä on tärkeää, Holyfield analysoi.

YLE-Reuters

Ajankohtaisia urheiluaiheita