Pekingin olympiakisat 2008, Nyrkkeily

Naisten nyrkkeily kisaohjelmaan 2012?

päivitetty 18.08.2008 klo 12.03

Eva Wahlström. Eva Wahlström on Suomen naisnyrkkeilyn johtohahmo.
Kuva: YLE

Kansainvälinen nyrkkeilyjärjestö AIBA hakee voimakkaasti naisten nyrkkeilylle olympiastatusta. Liiton tavoitteena on saada naiset olympiakisojen nyrkkeilyohjelmaan jo Lontoon vuoden 2012 kisoihin.

- Aiomme tehdä virallisen hakemuksen Kansainväliselle olympiakomitealle, AIBA:n puheenjohtaja Wu Ching-Kuo kertoi Pekingissä maanantaina.

- Nyrkkeily on ainoa olympialaji, jossa naiset eivät ole mukana, ja uskomme olevamme valmiita, hän perustelee.

AIBA odottaa asiasta päätöstä tämän vuoden joulukuuhun mennessä.

- Naisten nyrkkeily on nostanut päätään jo kauan aikaa, uskomme, että 2012 on meille suuri mahdollisuus, AIBA:n naisten komission johtaja Joyce Bowen sanoo.

Bowenin varanainen, Bettan Andersson löytää vielä yhden perustelun naisten nyrkkeilyn puolesta.

- Jos naiset tulevat mukaan, lajista tulee paljon tavallisempi. Sitä ei pidettäisi niin vaarallisena, mikä olisi nyrkkeilyn imagolle tärkeää.

Suomen naisnyrkkeilijöistä ainakin Eva Wahlström odottanee päätöstä vesi kielellä.

YLE - Reuters

Ajankohtaisia urheiluaiheita