Pekingin olympiakisat 2008, Soutu

Niemisen ja Stenin jatko edelleen auki

julkaistu 05.09.2008 klo 17.21

Minna Nieminen ja Sanna Sten. Minna Nieminen ja Sanna Sten.
Kuva: YLE

Hopealle Pekingin olympiakisoissa soutanut kaksikko Minna Nieminen - Sanna Sten on edelleen hyvin niukkasanainen jatkosuunnitelmistaan.

Kaksikon lähes viisi vuotta kestänyt yhteinen projekti päättyi Pekingin olympiakisojen hopeamitalisoutuun. Soutuliiton järjestämillä mitalikahveilla perjantaina kaksikko ei vielä antanut tyhjentävää vastausta yhteistyön jatkumisesta.

- Kyllä nyt ollaan vielä siinä vaiheessa, että jatkaminen sekä lopettaminen ovat liian suuria kysymyksiä. Tottakai on pystynyt pohtimaan niitä omassa päässään ja ajatukset ovat selkiytyneet. Syksyn aikana teemme omat päätöksemme ja lyömme ne yhteen, Nieminen kertoi.

- Aika paljon ajatuksia on mielessä. Askeleiden ottaminen on välillä ollut aika vaikeata. Ei oikein tiedä, että mihin suuntaan lähtisi. Omanlaisia ajatuksia on takana ja edessä. Ajatukset ovat vielä kesken, ja pohdiskelen koko ajan niitä palasia paikalleen, säesti Sten.

YLE

Ajankohtaisia urheiluaiheita