Pekingin olympiakisat 2008, Moukari

Karjalaisen sijoitus voi nousta doping-käryjen takia

päivitetty 04.09.2008 klo 16.01

Vadim Devjatovski ja Ivan Tihon juhlivat mitaleitaan Pekingissä. Myös Helsingin MM-kisoissa vuonna 2005 nähdyt Vadim Devjatovski ja Ivan Tihon voivat menettää Pekingin mitalinsa.
Kuva: EPA

Pekingin olympiakisojen moukarinheitossa hopeaa ja pronssia saavuttaneet Valko-Venäjän Vadim Devjatovski ja Ivan Tihon ovat doping-epäilysten alla, kertoo uutistoimisto AP. Kansainvälinen olympiakomitea tutkii, ovatko valkovenäläiset syyllistyneet testosteronin käyttöön Pekingissä.

AP:n mukaan venäläinen uutistoimisto Allsport kertoo, että valkovenäläiset olisivat antaneet positiivisen näytteen Pekingin moukarifinaalin jälkeen. Allsportin uutisen mukaan Maailman atidoping-neuvostoa (Wada) lähellä oleva lähde olisi saanut tietoa valkovenäläisten kärystä.

Käryjen vahvistuminen tarkoittaisi sitä, että kuudenneksi Pekingissä viskannut Olli-Pekka karjalainen nousisi tuloslistalla neljänneksi. Uusi hopeamitalimies olisi Unkarilainen Krisztian Pars ja pronssia saisi Japanin Koji Murofushi.

Valko-Venäjän yleisurheiluliitto, Devjatovski ja Tihon kiistävät jyrkästi käryn. Valko-Venäjän yleisurheiluliiton tiedottajan mukaan liitto ei ole saanut mitään dokumentteja tai vahvistusta käryille.

Jos käry vahvistuu, odottaa jo kertaalleen kärynnyttä Devjatovskia elinikäinen kilpailukielto. Devjatovski, 31, on ollut kilpailukiellossa vuosina 2000-2002 dopingin takia. Tihon, 32, on voittanut urallansa kolme kertaa maailmanmestaruuden.

KOK aikoo kokoontua loppukuusta käsittelemään asiaa.

YLE-AP

Ajankohtaisia urheiluaiheita