Esittely
Ohjelmisto

Palaute

Arkisto

Kuvauspaikat

Lähetä kortti


 
HAKU YLEN WWW-SIVUILTA

PL 196
33101 TAMPERE

LISÄTIETOJA OHJELMASTA

SU 25.4.
POHJANTÄHDEN ALLA:

KIITOS HERRA!

ROMANIT KIITTÄVÄT HERRAA

Suomen romanit ovat uskonnollisia ihmisiä. Syrjinnän, vainon ja huonojen olojen keskellä mustalaiset ovat historian kuluessa tottuneet luottamaan korkeampaan voimaan. - Kun koulussa kiusattiin, kun perääni huudettiin, kun minulla oli vaikeaa, rukoilin ja Herra auttoi, sanoo keski-ikäinen romaninainen, joka on elämässään edennyt kunnioitettuun ammattiin.

Romaneille uskonnollisuus, "uskossa oleminen", on elämässä eteenpäin menon merkki. Heimon sisällä uskovainen on menestynyt ihminen.

TV 2:n Pohjantähden alla -sarjassa on nyt ainutlaatuinen tilaisuus tutustua romanien uskonelämään. Pirkko Frank-Arkimiehen ohjaama Kiitos Herra! kertoo ennennäkemättömällä tavalla vähemmistömme hengellisestä elämästä. Paitsi Helsingin Saalemissa, ohjelma on kuvattu myös romanikodeissa, joissa ihmiset avoimesti kertovat uskonelämästään, rukoilevat voimaa elämäänsä ja ylistävät voimallisesti Herraa, joka on antanut Suomen romaneille kodit, koulutuksen ja ihmisarvon.

Suomen 10 000:sta romanista asuu Ruotsissa 3 500. Evankelisluterilaiseen kirkkoon Suomen romaneista kuuluu 93 prosenttia. Korkeasta luvusta huolimatta heimon väki pitää hengellisenä kotinaan vapaakirkkoja. Erityisesti helluntaiherätyksen toiminta vetoaa romanikansaan. Siellä on osattu vastata väestörymän omaan hengelliseen kulttuuriin.

Saalemin romani-illat ovat sytyttäviä tilaisuuksia. Siellä korkeatasoiset kuorot, soololaulajat ja ensiluokan muusikot ylistävät Herraa. Omat evankelistat ovat karismaattisia ja osaavat vedota tunteellisiin ja temperamenttisiin heimoveljiin ja -sisariin.

Romaneille eri kirkkojen kynnykset ovat matalampia kuin valtaväestölle.

-Me kaaleet menemme tilaisuuksiin yhdessä. Joillakin paikkakunnilla käydään Saalemissa, toisilla paikkakunnilla samat ihmiset voivat käydä evankelisluterilaisessa kirkossakin. Kuitenkin tuntuu, että parempi vastaanotto on vapaissa suunnissa, sanoo nuori romanimies, joka ei edes tiedä, missä Helsingin Suurkirkko sijaitsee, mutta Saalemissa hän käy aina oman heimon tilaisuuksissa.

Helsingin seudun 3500:sta romanista oli maaliskuun Saalemin romanikirkossa liki 400 uskovaista.

Heimolle uskonnolliset tilaisuudet ovat myös tärkeitä kokoontumisia. Syntien tunnustaminen ja anteeksisaaminen, todistaminen ja rukoileminen antavat voimaa usein rikkonaiseen arkeen.

Helsingin seudun nuoria helluntaiherätyksen uskonnollisuus puhuttelee tänä päivänä erityisesti. Alkoholin, rikollisuuden ja huumeiden koukusta ei ole juuri muuta tapaa päästä eroon. Erityisesti romaninuoria koettelee tällä hetkellä huumeongelma, jonka edessä perheet kokevat neuvottomuutta. Oman heimon piiristä on lähtenyt liikkeelle uskonnollinen nuorisotyö, joka yrittää vetää nuoret kirkon piiriin.