Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Eläkelahjahumpuuki eli rahaa helposti kansainväliseltä sijoittajaryhmältä-ketjukirje
 
Kategoriat:

Minullekin kaupattiin suurta mahdollisuutta rikastua kolmellakympillä, kuuden oluen hinnalla saisin uuden auton verran rahaa ja euroja jäisi vielä muuhunkin.Tai jopa jäädä ennenaikaiselle eläkkeelle.En tarttunut täkyyn. Tiedän, että työpaikallani moni tarttui ja nyt jotkut miettivät ääneen, missä mennään. Heiltä on pyydetty muun muassa kopiota passista. Miksi? He eivät tiedä muutakuin, että ellei passikopiota lähetä, he menettävät oikeuden saavuttaa luvattu rahasumma ja samalla he vaikeuttavat myös muiden päämäärän saavuttamista.
Kunnon verkostomarkkinointihenkisesti pyyntökirjeissä on innostava lause:

Antamalla myös toisille mahdollisuus, autat itseäsi.

Joopa joo. Ketähän siinä autetaan?

 

Kyllä täytyy olla aika

Kyllä täytyy olla aika ymmärtämätön ihminen jos antaa euroja tuntemattomille sijoittajille. Kuka uskoo kymmenien tuhansien eurojen tuloihin? Ennenvanhaan läheteltiin kuusi postikorttia kavereille ja saatiin joko yksi kortti tai ei mitään, kun lupaus oli 36 korttia. Nyt luvataan tyhjästä rahaa.
Hulluksihan tämä aika on mennyt. Glopal pension plan on hieno nimi kerätä rahaa jonnekin tai paremminkin sanottuna jollekin. Miksi poliisi ei tee mitään?
Luin netistä muutamia sivustoja missä kehuttiin glopal pension plania ties millä lupauksilla. Yhteistä kaikissa mainoskirjeissä oli käännöstekstin kankeus.

Luin netistä GPP:n

Luin netistä GPP:n markkinointisivuja - ja niitä riitti. Yhteistä taitaa olla sisälukutaidon puute.

Mistä ihmeestä voi syntyä jaettavaa pääomaa jos 30-40 euron sijoituksella saa 47 000-55 000 tuloutuksen? Mistä se voi tulla. Jos 10 000 ihmistä maksaa 40 euroa, se tarkoittaa 400 000 euroa, sillä ei makseta edes kymmenelle mukaan lähteneelle luvattua eläkettä.
Tosin taitaa olla niin, että ei ole tarkoituskaan, vaan että tämä varakas liikemiesryhmä rikastuu entisestään.

Kirjoittakaa googleen gpp ja lukekaa jotakin sellaista, mitä ei edes elokuvissa näe.

Nyt KRP tutkii GPP:tä

Aamun Aamulehden nettisivuilla on uutinen, että vihdoinkin poliisi aloittaa GPP:n tutkimisen.
Vihdoinkin.

Ohessa Aamulehden uutinen.

"Eläkevakuutus" Global Pension Plan poliisilla tutkittavana
09.04. - 08:41 (Luotu: 08.04. - 23:26)

Keskusrikospoliisi selvittää nyt sisäministeriön tutkintapyynnön vuoksi jo toista pyramidihuijausepäilyä: Global Pension Plania.

- Kyseessä on pyramidipelin ja laittomien raha-arpajaisten yhdistelmä, sanoo ministeriön hallintoneuvos Jouni Laiho.

Hänen mukaansa tuhannet suomalaiset ovat todennäköisesti menettäneet huijareille rahojaan. Tapausta tutkii Turun keskusrikospoliisi.

Tutkinnasta huolimatta Global Pension Plania markkinoidaan yhä internetissä eläkevakuutuksena, jonka saa alle 66-vuotias. Sen ottaminen maksaa 30-40 euroa.

"Rahaa tulee 55 000"
GPP:n internetsivuilla väitetään, että vakuutuksesta saa takaisin 55 000 euroa. Ehtona on kuitenkin se, että vakuutuksen ottaa 100 000 uutta jäsentä.

Rahat maksetaan jäsenyyteen kuuluvalle pankkitilille, johon on sidottu nostokortti. "Kortti lähetetään siinä vaiheessa, kun ohjelma on suljettu ja maksupäivästä on tarkempi käsitys."

Lisäksi vakuutuksen ottajalla on sivujen mukaan mahdollisuus saada lisäansiota 2 000 euroa jokaisesta hänen hankkimastaan uudesta vakuutuksesta 24 000 euroon saakka.

Toimintaa mainostetaan korostamalla luotettavuutta: "samankaltaisilla ohjelmilla on ollut menestystä aikaisemminkin ja niistä on maksettu mitä on luvattu. Rahoittajalla on kokemusta saman tyyppisistä kaupankäynneistä aikaisemmin. On olemassa ihmisiä, joilla on pitkä kokemus liiketoiminnasta, ja jotka ajattelevat, että GPP näyttää hyvin lupaavalta".

Kristiina Tolvanen

Aamulehti