Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Toivo Sukari – huonekalumies
 
Kategoriat:

Toivo ”Topi” Sukari on suomalaisten koteja sisustavan kalustetalo Maskun johtaja ja pirkanmaalaisen kauppakeskus Ideaparkin pääomistaja.

Sukari myöntää, että ulkopuolisen silmin hänellä on kaikki hyvin. Hänellä on talot, autot ja mökit, on tuottavia ideoita ja elinvoimaa. Onko mies siis onnellinen?


Menetetty itsetunto

Koulupoikana Sukari ei ollut opettajien lemmikki ja hän kertoo olleensa myös koulukiusattu. Armeija ei tuonut kolhitulle itsetunnolle helpotusta. - Sukarilla oli aina ase hukassa, hän muistelee naureskellen.

copyright YLE/videokuvaa

Nuori mies kuitenkin sisuuntui ja alkoi tienata kasvattamalla keväisin kotipihallaan porsaita ja myymällä niitä eteenpäin syksyllä kovaan hintaan. 18-vuotiaana hän omisti jo asunnon Turussa. Se oli paljon köyhän perheen lahjattomaksi luonnehditulta pojalta. Porsaat olivat Sukarin menestyksekkään liikemiesuran alku. Pian liiketoiminta muuttui huonekalujen kauppaamiseksi.

Peloton heittäytyjä

Sukari ei nauti lomailusta. Hän haluaa tehdä työtä, ottaa riskejä ja tuntea adrenaliinin läikähdykset, kun jokin hanke on rajamailla: tuleeko tästä voitto vai tappio. - Ideapark oli yksi sellainen hullu idea. Mun läheiset sanoi, että Topi se on sinun hautasi, Sukari kertoo. Kaikki kääntyi kuitenkin voitoksi, ja Sukari sai hattuunsa yhden sulan lisää. Mutta mitä seuraavaksi? Mitä vielä suurempaa voisi tehdä, että saisi kokea samat hurjat vaaran tunteet?

Mielenrauha

Välillä Sukari katsoo itseään peilistä ja muistuttaa ”Rauhoitu Topi. Mitään et saa täältä mukaan. Miksi siis haluta aina enemmän ja enemmän.” Mutta Topi ei rauhoitu. Mielenrauha kuulostaa kyllä kannatettavalta, mutta jokin houkuttaa vielä enemmän.

copyright YLE/videokuvaa

Onneksi elämässä on lapsenlapset ja lenkkiseura Masu. Masun konkarit juoksevat joka maanantai yhdessä 15 kilometrin lenkin. Siinä seurassa mielikin ehkä hetken lepää. Olkoonkin, että miesten motto on: ”Kaveri jätetään”.


Kirsi Markkanen / PRIIMA