Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Elämäntapa
 

Lihaksia mielelle itämaisesta liikunnasta

Tai chi, Asahi, Chi kung – rakkaalla liikuntaperinteellä on monta nimeä. Näissä itämaiseen vanhaan oppiin nojaavissa harjoittelumuodoissa haetaan mielen ja kehon yhteyttä. Harrastajia on Suomessa jo tuhansia.

 

Yksityisetsivä

Pentti Lintunen on työskennellyt yksityisetsivänä 1970-luvulta asti. "Kaverin kanssa perustettiin Turkuun etsivätoimisto 1974. Toiminnallemme oli selvä markkinarako".

 

Puutarhahulluus on järkihommaa

Martti Luther totesi aikanaan, että parasta hoitoa saatanan kiusaamalle mielelle on lannan levitys pellolle. Ja kyllä mieli tyyntyykin, kun koko päivän kärrää, kaivaa ja kitkee.

 

Huvila aalloilla

Hiljaa liikkuminen ja rauhallinen meno takaavat todellisen irtioton arjesta Saimaan aalloilla. Kesämökki voi olla myös veneessä tai laivassa.

 

Risuja ja rautalankaa

Kotoista koivua kannattaisi katsoa tavallista tarkemmin. Valkoisesta messinkiin väriä vaihtavaa runkoa ja kauniita, taipuisia oksia. Koivu on ilo silmälle, ja tarvikevarasto risutöiden tekijälle.

 

Lihaa eläintenystävälle

Eläintenystävä, joka haluaa syödä lihaa. Kuulostaako ristiriitaiselta?

 

75 vuotta ja töissä

Eläkeikäkeskustelu käy kiihkeänä. Valtiovallan intresseissä olisi pitää yhä useampi suomalainen työelämässä aiempaa pitempään.

 

Rakkaudesta traktoreihin

Vanhat traktorit ovat löytäneet kodin Vantaan Trollbergasta. Asplundien traktorimuseossa asustavat upeat entisöidyt kaunottaret yhdessä entisöintiä odottavien ruosteisten lupausten rinnalla.

 

Talvikalastajat

Vaikka läpi valkoisen jään. Sinne kairaavat tiensä ne, jotka ovat talvellakin koukussa kalastukseen.

 

Kuumailmapalloilua

Mikä on iso ja värikäs? Sillä lentää ahtaasti, mutta ihanasti 3-4 henkilö, jos ei ole pilvistä eikä liian tuulista.