Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Studiokeskustelu unettomuudesta
 
Kategoriat:

Unettomuus on seuraus, ja sen syy on stressissä. Unettomuuden hoidossa on kyse myös asenneremontista. On paljon asioita, joihin voimme itse vaikuttaa, jotta uni olisi parempaa, kertoo Tanja Vuorela.

Aina tavoitettavissa

Tanja Vuorela, johtava työterveyslääkäri Suomen terveystalosta sanoo, että stressiä työstä voi saada, jos omat ominaisuudet ja voimavarat eivät riitä työtä tekemään ja vaatimukset koko ajan lisääntyvät. Työ voi olla vaativaa laadullisesti tai määrällisesti. Etenkin määrällinen vaatimus on lisääntynyt. Meidän oletetaan olevan aina tavoitettavissa. Tämä kehitys voi johtaa siihen, että ihmiset alkavat sairastaa enemmän ja tulee unettomuutta. Se voi lisätä sydän- ja verisuonitauteja, diabetesta, lihavuutta. Aina ei ole tarpeen olla tavoitettavissa. Kännykässäkin on ON/OFF-nappula, ja OFF-nappulaakin voi käyttää, sanoo Vuorela.

Apua uniongelmiin

Unettomuudesta kärsivät ne tunnolliset ja liian kiltit, ja toisekseen ne, jotka innostuvat työstä ja joille jää vaihde päälle. Unesta täytyy saada voimia uusiin tehtäviin. Jos aamuyöllä herää toistuvasti siihen, että työasiat tulevat mieleen eikä enää saa nukuttua, niin kannattaa nousta sängystä ylös ja ottaa mukava, ei liian jännittävä vaan vähän tylsä kirja ja lukea sitä nojatuolissa. Sänkyyn palataan vasta, kun alkaa nukuttaa, neuvoo Tanja Vuorela.

copyright YLE/videokuvaa

Unilääkkeistä saa vain tilapäistä apua, ne helpottavat nukahtamista. Niitä kannattaa käyttää, jos on tilapäisiä nukahtamisvaikeuksia, esim. matkustelun ja aikaeron aiheuttamia, sanoo Tanja Vuorela. Yleinen käsitys on, että alkoholi auttaa nukkumisongelmissa, mutta se ei ole totta. Alkoholi saattaa toki hieman rentouttaa, mutta se vaikuttaa myös aivojen toimintaan, eikä uni ole silloin virkistävää.

Ei liian tehokasta harrastamistakaan

Unettomuus on elimistön hätähuuto. Jo yhdenkin yön nukkumattomuus aiheuttaa humalatilan kaltaiset oireet. Jos unettomuus jatkuu pidempään, tilanne on hyvin vaikea. Monet ovat työssä kuormitettuja ja haluavat olla tehokkaita. He eivät enää osaa olla tekemättä mitään vapaa-ajallakaan. Harrastukset ovat hyviä, työn vastapainona pitää olla muutakin. Mutta jos on pelaamassa aamukuudelta ja iltakymmeneltä, elimistö kuormittuu liikaa.

PRIIMAn juttu unettomuudesta