Naisia pidetään ikuisina valittajina. Niinpä kapakan pöydässä joukko naisia päätti, että valitetaan sitten kunnolla ja julkisesti. Syntyi ohjelmaryhmä ”Häplänperän valittajat”.

Linja-auto ei ole ehtinyt edes Raumalta pois, kun naiset jo laulavat. Heitä on parikymmentä ja heillä on hauskaa. Matka kohti Lapuaa on pitkä ja kolmen tunnin ajon aikana ehditään treenata koko ohjelmisto läpi ja vähän päällekin. Jopa vakavailmeisen kuskin suupieli alkaa nykiä, kun taukoa vaaditaan laulaen.

Matkalla ovat ”Häplänperän valittajat”, raumalainen keski-ikään ja vähän sen ylikin ehtineiden naisten ohjelmaryhmä, perustettu kymmenisen vuotta sitten. Kapakan pöydässä ryhmän ydinjoukko keksi tuolloin, että koska naisia pidetään ikuisina valittajina, valitetaan sitten kunnolla ja julkisesti. Ohjelmaryhmän nimi lainattiin raumalaiselta Häplänperän vanhalta maitotilalta ja niin valittajien taival oli alkanut.

Miehiä ei haukuta

Esitykset koostuvat lauluista ja runoista, Häplänperän valittajat sanovat ylpeinä myös olevansa Suomen ensimmäisiä kuviolausunnan esittäjiä. - Peruslähtökohta on se, että emme hauku miehiä. Tämä kaikki valitus on kaikki meistä itsestämme, sanoo ryhmän kapellimestari Kaija Ruoste. Arkena Ruoste on päiväkohdin johtaja ja tuntee monen muun valittajan kanssa ohjelmaryhmän antavan kaivattua tasapainoa leipätyöhön. Mukana on naisia eri ammateista; opettajia, toiminnanjohtajia, kirjastonhoitajia, ohjelmoijia.

- Ei tarvitse aina olla fiksu. Työt pitää tietenkin hoitaa fiksusti ja muutkin asialliset hommat, mutta tässä esiintyessä voi irrotella, hymyilee Ruoste. Jonkinlaisena ihannenaisena valittajille on ”Kauniit ja rohkeat” -saippuaoopperan muhkea ja punatukkainen Sally Spectra; kauneus ja rohkeus löytyy jokaisesta itsestään.

Naiseuden iloa...

Lapualle on lähdetty juhlistamaan kunnan nuorisotoimenjohtajan pyöreitä vuosia ja omana lahjanaan Häplänperän valittajat haluavat viedä naiseuden iloa, vaikka sitten huumorilla höystetyn valituksen kautta. Liikakilot, riippuvat rinnat, rypyt, siivous, seksi, äiteys ja monet muut naisen elämän aspektit saavat lavalla omanlaisensa tulkinnat.

- Me olemme ehkä tällainen suomalaisten naisten ensimmäinen rock-sukupolvi. Meidän äitimme keski-ikäistyivät jo 30-vuotiaina ja olivat siitä lähtien rouvia, mietiskelee Kaija Ruoste irrottelun yhtä puolta. Yksityistilaisuuksien lisäksi Häplänperän valittajat on vuosien varrella esiintynyt myös erilaisissa kesätapahtumissa ja festivaaleilla Tampereen teatterikesästä Kotkan meripäiviin.

Perillä Lapualla joukko sulkeutuu kellaritiloihin pukeutumaan ja valmistautumaan. Rintaliiveihin tungetaan värillisiä siivousmoppeja, pikkumustan päälle tulee vaalea poplari. Taskuista löytyvät rekvisiitaksi punaiset ja seksiä tihkuvat pikku-pikku alushousut. Ääntä avataan, kerrataan vielä vähän kuvioita ja loppuhuipennusta.

...Ja naiseuden kurjuutta

Kun esirippu aukeaa lavalle marssii joukko keski-ikäisiä naisia ja sali raikuu ensimmäisestä laulusta, jonka sanat ovat peräti yksinkertaiset ja helpot muistaa: ”Häplänperän valittajat, Häplänperän valittajat; pimppaa, pimpaa vaan, pimppaa, pimppaa vaan”…

Pohjalainen yleisö istuu hiiren hiljaa, osa hieman epäuskoisen näköisinä; tällaista ei ole näillä lakeuksilla ennen nähty eikä kuultu. Kun illan ohjelmasetti huipentuu voimisteluesitykseen ja huimaan pyramidiin, jonka huipulla heiluvat ne värilliset siivousmopit, on käyty läpi koko naiseuden kurjuus. Ja annettu myös ymmärtää, ettei ole ollenkaan niin vakavaa, jos ikä näkyy kasvoista ja vartalosta; se on oikeus ja kohtuus.

Leena Reikko / PRIIMA