Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Viisikymppisillä menestystä työelämässä
 
Kategoriat:

Puheet työpaikkojen ikäsyrjinnästä saa jo lopettaa vanhentuneina. Tuoreimmat tiedot osoittavat, että 55-64 -vuotiaat ovat menestyneet erittäin hyvin työelämässä viime vuosina.

Tämän ikäryhmän työllistyminen on ollut nopeinta viime vuosikymmenen lopun jälkeen. Suomi on kohonnut ikäihmisten töllistäjänä kärkimaaksi.

Työmarkkinaneuvos Matti Sihto työministeriöstä on hämillään myönteisestä kehityksestä. - Vuodesta 1998 vuoteen 2006 työllisten määrä on kasvanut 209 000 ja tästä vain 9000 on alle 55-vuotiaita. Työllisten kasvusta ovat vastanneet käytännössä yksinomaan yli 55-vuotiaat, Sihto toteaa. Viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana ikäihmisten työllisyys on kaksinkertaistunut ja nyt heitä on töissä noin 400 000.

copyright YLE/videokuvaa

- Eniten tähän kehitykseen on vaikuttanut asennemuutos, Matti Sihto arvioi. Matti Sihto paneutui ikäihmisten työllisyyteen taannoisen ”Ikääntyvät työelämässä” -komitean pääsihteerinä. Hän pitää muutosta erikoisena mm. siksi, että Suomessa ei ole toteutettu erityisiä toimia juuri ikäihmisten työllistämiskesi. - Asennemuutosten lisäksi ovat vaikuttaneet eläkepolitiikan muutokset. Kaikkia eläke-etuuksia ei enää ole. Myöskään työnantajilla ei ole eläkkeiden suhteen samanlaisia manööverimahdollisuuksia kuin aikaisemmin, Sihto pohtii.

Parhainta ikäihmisten työllistyminen on ollut julkisilla aloilla kuten terveydenhuollossa ja sosiaalialoilla. Toiseksi tulee teollisuus ja kolmanneksi palvelut. Rahoitusala on ollut viime vuosina vankka ikäihmisten työllistäjä. Pääkaupunkiseudulla alkaa olla jo pulaakin pankkialan ihmisistä.

Myyntineuvottelija Kyllikki Lampinen aloitti uuden työn Helsingin Op-Kiinteistökeskuksessa viime kesäkuussa. Uusi työ avautui 54-vuotiaana.
Lampinen kertoo työhaastattelussa tulleen esille, että hänen ikänsä on etu eikä haitta. - Kun on omassa elämässään käynyt läpi perhe-elämän eri vaiheet, niin oman elämänsä kautta tietää asiakkaan tarpeista ja voi keskustella niistä, Lampinen huomauttaa. Lampinen opiskelee parhaillaan uuden työnsä haasteita ammattikorkeakoulussa.

copyright YLE/videokuvaa

Pankinjohtaja Juha Harsu Helsingin OP:sta painottaa, että tämän ikäryhmän työntekijöillä on valtava elämänkokemus, työkokemus ja asiakasosaaminen.
- Meillä on myös varttuneita asiakkaita ja luulen heidän arvostavan sitä, että heitä palvelevat suurin piirtein samanikäiset henkilöt, Harsu sanoo. Harsun mielestä yli viisikymppiset pankkityöntekijät herättävät myös luottamusta asiakkaissa.

Mikko Määttälä / PRIIMA