Punaisten ja valkoisten rintamalinjat nousivat vielä 60- ja 70-luvuilla monissa tilanteissa esiin ja näihin päiviin asti on monissa suvuissa ja perheissä vaiettu vuoden 1918 tapahtumista.
Jaettu kansa
Kansalaissodassa sai surmansa lähes 37 000 ihmistä, taisteluissa, terrorin uhreina tai tautien nujertamina. Kansa jakautui, jopa suvut ja perheet jakautuivat. Vuoden 1918 tapahtumat vaiettiin, solmittiin puhumattomuuden umpisolmu, joka on pitänyt aina näihin päiviin asti. 1918 tapahtumat nousevat aika-ajoin enemmän pinnalle ja nyt kun verisestä vuodesta tulee kuluneeksi 90 vuotta, näkyy synkkä aika esimerkiksi elokuvissa. Lisääntynyt sukututkimus ja kiinnostus kotiseututyöhön ovat myös lisänneet myöhempien sukupolvien kiinnostusta aiheeseen.
Vaietut suvut
Huittislaiset Jukka Kivimäki ja Irja-Liisa Marku huomasivat oikeastaan vahingossa olevansa sukulaisia. Kumpikin oli kiinnostuneita kotiseutunsa historiasta ja muun tutkimuksen yhteydessä huomasivat, että heillä on yhteisiä sukulaisia, vieläpä rintaman molemmin puolin. Irja-Liisan valkoinen suku oli vaiennut kokonaan Jukan puolen punaisen suvun vaiheista. Asiaa vaikeutti myös toisella puolella tapahtunut sukunimenvaihdos. Jukka kertoo, että hänen enonsa kertoi asioista vasta vuosi sitten, pari viikkoa ennen kuolemaansa, lähes yhdeksänkymmentä vuotta tapahtumien jälkeen.
Irja-Liisa oli kuulut punaisista sukulaisista jo nuorempana, mutta työstäminen kesti hänenkin perheessään 50 vuotta. Vasta tuolloin haava oli umpeutunut niin, että myös punaisten haudalla saattoi käydä katsomassa.
Kuka heittää ensimmäisen kiven
Kauko Puottula on tutkinut oman isoisänsä, huittislaisen Antti Kantosen tarinan. Kantonen oli palstaviljelijä, joka teloitettiin santamonttuun ensimmäisten joukossa Huittisissa toukokuussa 1918.
Puottula kertoo, että Kantosen saama oikeudenkäynti oli jokseenkin kyseenalainen. – Kyllä teloituspäätös tehtiin, jos ei nyt ihan pappilassa, niin ainakin pappilan portailla, hän pohtii. Kantonen oli joutunut valitsemaan puolensa punaisten noustessa valtaan vuoden alussa. Hän oli kuitenkin rauhan mies, eikä halunnut tarttua aseeseen, joten hän hoiti siviilitehtäviä talonhoitokomiteassa, vastaamalla Riposuolla olevasta maatalosta, jonka isäntä oli punaisten vankina. Vaikka Antti Kantonen ei ollut punakaartin palkkalistoilla, eikä osallistunut minkäänlaiseen väkivaltaa tai tihutyöhön, hänet siis ammuttiin. Suremaan jäivät vaimo ja lapset vielä keskeneräiseen taloon.
Solmut pitäisi aukoa
Niin Kivimäki, Marku kuin Puottulakin ovat sitä mieltä, että asioista pitää edelleen puhua. – 30-luvulla vallitsi valkoinen totuus. Sittemmin tuli esille Väinö Linnan ja muutamien muidenkin kautta myös punainen totuus, sanoo Kauko Puottula ja jatkaa, että ehkä nyt, kun aikaa on jo kulunut, voitaisiin muodostaa objektiivisempi, puolueettomampi totuus.
– Kyllä tässä kannetaan eräänlaista sukupolvien kollektiivista syyllisyyden tuntoa, sanoo Kivimäki. Puottulan mukaan virheet pitäisi tunnustaa, missä niitä on tehty, jotta sukupolvien taakka voitaisiin vähitellen karistaa harteilta, molemmin puolin.
Esa Viherä / PRIIMA