Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Mitä kuuluu Mikko Pesälä?
 
Kategoriat:

Entinen eduskunnan varapuhemies, maatalousministeri, kansanedustaja ja Euroopan parlamentin jäsen, nykyinen valtioneuvos Mikko Pesälä ottaa nykyään rauhallisesti ja sanoo, että elämä on mahtavaa.

Mikko Pesälä on pitkän linjan poliitikko. Iittiläinen kunnallispoliitikko valittiin ensimmäisen kerran eduskuntaan vuonna 1975. Poliitikon ura päättyi vuonna 2004 Euroopan parlamenttiin. Urallaan Pesälä ehti hoitaa lukuisia eri pestejä ollen mm. Maa- ja metsätalousministerinä Ahon hallituksessa vuonna 1994. Mikko Pesälä muistelee, että silloin pelattiin kovaa peliä EU - kansanäänestyksen alla. EU:n vastustajat ja kannattaja yrittivät kaikin mahdollisin keinoin vaikuttaa kansaan. – Järkipuheesta ei silloin ollut mitään apua, vaan heitettiin täysin irrationaalisia heittoja, joilla ei ollut todellisuuden kanssa mitään tekemistä, Pesälä kertoo. – Kovilla olin, se täytyy myöntää, mutta kotiväen avulla sen jaksoin, hän muistelee.

141-tuki

Kolme numeroa, 141, olivat keskeisessä osassa jo vuonna 1994 ja sitä ne ovat olleet myös tämän syksyn poliittisessa keskustelussa. Pesälän mielipide asiasta on selvä.
– Siinä on varsin paljon sisäpolitiikkaa. Jos on niin, että toisella puolella halutaan olla, etten sanoisi, ilkeitä, niin minkä sille EU mahtaa. Suomi maksaa tuet, niin se maksaa, paukuttaa entinen maatalousministeri. – Ei niitä tarvitse koplata mihinkään perussopimukseen. Mennään sitten käräjille, ne on käyty vasta viidentoista vuoden päästä ja siinä välissä ovat asiat muuttuneet, niin maatalouspolitiikka kuin maksatuksetkin.

copyright YLE/videokuvaa

Luopuminen ja toinen elämä

Eläkkeelle jääminen ja vallasta luopuminen ei ollut Mikko Pesälälle vaikeita asioita. Hän laskeskeli, että oli ollut 30 vuotta maailmalla. Se sai riittää ja Mikko teki päätöksen, että nyt on toisen elämän vuoro. Elämänmuutos oli kuitenkin valtaisa. – Olin viimeisen viiden vuoden aikana astunut lentokoneeseen 400 kertaa ja Kaisa (vaimo) oli ajanut Iitin ja Lahden väliä 800 kertaa, kun kyyti minua, laskee Pesälä. – Mukautua tähän toiseen elämään, se ei ollut helppoa. Mitä uutta vanhan tilalle? – Siihen nyt löytyi sitten teatteriharrastus, metsätyöt, metsästys ja juhlapuheita käyn pitämässä erilaisissa tilaisuuksissa, pohtii Pesälä. Iitin kesäteatteriin Mikko lähti mukaan, kun oli joskus luvannut, että eläkkeelle jäätyään näin tapahtuu ja sitä paitsi, hän kertoo, että eihän hänen tarvinnut edes näytellä. Hunttalan Matissa hän näytteli Oskari Sievästä, kunnanvaltuuston puheenjohtajaa, joka riiusteli kolmekymppistä ikäneitoa, kunnanhallituksen puheenjohtajaa maisteri Purlakkaa. – Ja kansa hakkasi käsiään, nauraa Pesälä.

Luonto on koko ikänsä maalla kasvaneelle Pesälälle tärkeää, varsinkin nyt, kun metsään voi lähteä 5-vuotiaan pojan tyttären kanssa. – Tehdään nuotio ja perustetaan lintubändi. Huudetaan pöllövaaria tuomaan linnut bändiin, kertoilee Mikko Pesälä. – Se on mahtavaa elämää, mahtavaa, hän myhäilee.

Esa Viherä / PRIIMA