Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Perjantai hiihtoputkessa
 
Kategoriat:

Tavallinen päivä Lounais-Suomessa: hiihtokelit eivät ole kummoiset. Priima testasi Suomen viidestä hiihtoputkesta eteläisimmän, Paimiossa sijaitsevan Lounais-Suomen Hiihtotunneli Oy:n.

Finnfoam Paipissa latua riittää 700 metrin ja korkeuseroa noin kuuden metrin verran. Pakkasta on pari astetta, ja tuuliolosuhteet ovat ihanteelliset.


Innokkaat herrasmieshiihtäjät

Kari Tikka on Lounais-Suomen Hiihtotunneli Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja hiihtomiehiä itsekin. "Meitä on tällainen herrasmiesporukka, vähän varttuneempaa väkeä. Käymme aina silloin tällöin porukassa hiihtämässä ja juttelemassa kaikennäköistä vapaamuotoisesti", Kari kertoo. Hiihtokavereina Karilla ovat paimiolaiset Jukka Salmela ja Leo Leppänen.

"Se on nyt ihan selvä, että ihmisellä on vähän kilpailuviettiä olemassa", Kari toteaa. "Niin kuin monet tietää, monesti pitää ottaa sitten viimeiset startit ja spurtit ihan lopussa. Että vieläkö kaverilla on voimaa mistä puristaa."


Hiihtoputkessa vallitsee vakio-olosuhteet

"Lumi on tykkilunta ja sitten se aika ajoin pitää vaihtaa, kun se likaantuu. Olosuhteet on jokseenkin vakiot. Pakkasta on parisen astetta ja tuo lumen lämpötila on noin pari astetta kylmempää, eikä siinä tuule eikä tuiskaa", Kari kehuu. Hiihtämään lähtö on Karin mukaan helppoa: "Vakiovaatetus riittää ja sitten, kun olet kerran saanut sukset pelaamaan, niin niillä voi hiihtää toisenkin kerran, eikä tarvitse miettiä minkälainen keli mahtaa tällä kerralla olla."


copyright YLE/videokuvaa

Mikä hiihtämisessä on parasta?

"Parasta on se, että tästä tulee tämmöinen tapa kaksi kertaa viikossa", paimiolainen insinööri Jukka Salmela toteaa ja jatkaa: "Ja jos itsellä on huono päivä, niin kyllä kaverit sanoo, että nyt lähetään." Eläkeläinen Leo Leppänen Paimiosta nauttii myös hiihtämisestä, jopa siinä määrin että hiihtokertoja on kertynyt jopa 120. "Joku tuhannen kertaa..." kesät talvet hiihtoa harrastava Leo laskeskelee.

"Vaikkei maisemat vaihdukaan sillä tavoin kuin luonnossa liikkuen, niin kyllä tämä on hiihtoa aidoimmillaan", Kari Tikka toteaa. "Ja koko hiihtourakan kruunaa sauna!" Jukka Salmela kuittaa lopuksi, ja kaikki näyttävät olevan samaa mieltä.


Priima/Hilkka Nevala