Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Kaljuuntuminen - onko siihen lääkettä?
 
Kategoriat:

Kutakuinkin puolet viisikymppisistä suomalaismiehistä on kaljuuntunut. Onko lääketieteellä mitään vakavasti otettavaa hoitokeinoa? Entä ovatko kaljut miehet muita miehekkäämpiä? Priima tutki.

Perintöä odotellessa

Tamperelainen rakennusalan yrittäjä Elia Jääskeläinen alkoi kaljuuntua alle kolmikymppisenä. Vanhoista valokuvista näkee, että 28-vuoden korvilla tukka on jo selvästi päältä harventunut. "Silloin oli niin kiire aika, meillä taisi jo olla neljä lasta ja töissä painettiin pitkää päivää, eihän sitä edes huomannut", Elia nauraa nyt jälkeenpäin.

Miestyyppisessä kaljuuntumisessa kyse on perintötekijöiden ja miessukuhormonien ohjaamasta hiustenlähdöstä. Geeni on hyvin yleinen, ja sen voi periä niin isän kuin äidinkin puolelta. Jos geenit ovat epäsuotuisat, kaljuuntuminen voi alkaa jo murrosiässä.

"Isälläni on vieläkin paksu, musta tukka", Elia kertoo. "Hänen puoleltaan tämä kaiketi kuitenkin on periytynyt. Yksi hänen veljistään oli hyvinkin kalju."


Apua on saatavilla

Jos kyse on miestyyppisestä kaljuuntumisesta, kotikonsteista ei ole apua. On aivan sama mitä ravintoa tai ravintolisiä syö, millä shampoolla hiuksensa pesee, käyttääkö hiusvesiä tai hierooko vaimo tai parturi päänahkaa – hiukset lähtevät, jos ne ovat lähteäkseen.

Onko lääketiedekin hiustenlähdön edessä voimaton? Ihotautien erikoislääkäri Ari Karppinen vakuuttaa, että ei ole: "1990-luvun lopussa markkinoille tuli valmiste perinnöllisen kaljuuntumisen ennalta ehkäisyyn ja hoitoon. Finasteridia sisältävä lääke pysäyttää hiusten lähdön yli 90% varmuudella. Siihen nähden miten yleisestä vaivasta on kysymys ja miten hyviä hoitotulokset ovat, hoitoon hakeutuminen on vielä vähäistä."

Hoidon hinnaksi tulee noin 2 euroa per tabletti. Halpaa tämän tyyppinen hiusten vaaliminen ei siis ole, varsinkin kun hoidon tulee olla pitkäkestoista.



copyright YLE/videokuvaa

Tosimiehiä?

Tuoreen eurooppalaistutkimuksen mukaan kaljuuntumisella on merkittävä vaikutus miesten itsetuntoon. Miehet pelkäävät harvenevien hiusten tekevän heistä vanhemman näköisiä ja vähemmän puoleensavetäviä naisten silmissä. Noin 200 000 suomalaismiestä kaljuuntuminen häiritsee vakavasti.

Toisessa ääripäässä kaljut taas nähdään miehistä parhaimpina - testosteronipakkauksina vailla vertaa. "Se taitaa olla pelkkä myytti", erikoislääkäri Ari Karppinen kuittaa. "Totuus kyllä on se, että kaljuuntuvien testosteronipitoisuus on suurin piirtein samanlainen kuin ei-kaljuuntuvilla noin keskimäärin."

Tosimiehiä tai ei, ainakin Elia Jääskeläinen kuuluu niihin, joille hiusten lähtö on ominaisuus muiden ominaisuuksien joukossa: "Näillä mennään!"


Priima/ Regina Rask