Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Intohimona mersut
 
Kategoriat:

Suomen Mercedes-Benz klubin puheenjohtaja Anssi Juutilainen suhtautuu intohimoisesti kaikkiin Mersuihin.
Hän ihastui automerkkiin jo pikkupoikana.

Juutilaisen perheellä ei ollut omaa autoa, mutta hänen näkemänsä taksit olivat Mersuja – ja pienen pojan mielestä todella hienoja sellaisia! "Niistä aina haaveili, että voi kun tommoisella pääsisi ajamaan!"

Juutilaisen ensimmäiset omat autot olivat Toyota-merkkisiä, mutta saatuaan ensimmäisen oman Mersunsa merkkiuskollisuus on säilynyt. Käyttöauton lisäksi Juutilaisella on vuoden -74 Mersu, jota hän säilyttää Mercedes-Benz klubin omassa tallissa. Sillä ajetaan harvoin, lähinnä klubilaisten yhteisillä retkillä.

Innokkaat Mersuharrastajat kokoontuvat klubin tallilla viikottain tapaamassa toisiaan ja huoltamassa klassikkoautojaan.

Suomen Mercedes-Benz klubilta löytyy vanhojen autojen huolto-oppaiden ja -tarvikkeiden lisäksi myös muuta hyödyllistä Mersu–tarpeistoa. Anssi Juutilainen on hankkinut kokoelmaan mm. LP-levyn, jolta vihkiytynyt alan harrastaja voi kuunnella erilaisten vanhojen Mersujen moottoreiden ääniä.


copyright YLE/videokuvaa

Priima/Kirsi Markkanen