Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Joulufani
 
Kategoriat:

Eipä arvannut helsinkiläinen Liisa Hara, että pojan hänelle 80-luvulla lahjoittamasta tontusta alkaa keräilyvimma, jonka tuloksena Haran kotona asustaa nykyisin lähes 3000 tonttua.

KORISTEITA JOKA LÄHTÖÖN

”Siitä se lähti, eikä loppua näy”, Liisa Hara nauraa. Tonttujen lisäksi hän kerää muutakin jouluaiheista koriste-esineistöä. On enkeleitä, possuja, pukkeja, kelloja ja soittorasioita. Liisan silmää miellyttävät erityisesti vanhat, pula-ajan olkikoristeet: ”Idästä tuotu halpatavara on lisääntynyt valtavasti, enää ei yksilöllisiä, käsintehtyjä koristeita niin vaan löydäkään.”


copyright YLE/videokuvaa

YSTÄVÄT NAUTTIVAT JOULUMAAILMASTA

Liisa Haralla on tapana laittaa joulukoti valmiiksi hyvissä ajoin. Ennen ensimmäistä adventtia on jo kuusikin koristeltuna. Ystävät osaavat tulla kylään ottamaan ensi makua joulusta. ”Kyllä tämä herättää aika ihastuneita kommentteja, varsinkin miehet ovat aivan ihmeissään runsaudesta”, Liisa kertoo ja jatkaa: ”Jotkut pitävät tätä vähän krääsänä, mutta enimmäkseen ihmiset ymmärtävät, että tämä on minun keräilyharrastukseni.”


copyright YLE/videokuvaa

RAUHAN AIKA

Liisa Hara viettää jouluaaton usein kahden miehensä Matti Haran kanssa. Muina joulupyhinä lapset ja lapsenlapset pääsevät nauttimaan joulukodista. Liisa itse haluaa nauttia joulukoristellusta miljööstä pitkään: ”Kun tämä on ensimmäisenä adventtina valmis, voin sen jälkeen laittaa joululaulut soimaan, leipoa kaikessa rauhassa, viimeistellä lahjoja ja laskeutua joulunaikaan.”


Priima/Marjo Lundvall