Isovanhemmuus on ihana asia myös helsinkiläisessä ylipormestari Eeva-Riitta Siitosen ja taiteilija Matti Siitosen perheessä. Eeva-Riitta kokee olevansa isoäiti, vaikka yleensä häntä kyllä kutsutaan arkisesti mummoksi.
Ensimmäinen lapsenlapsi Vilma syntyi juhannuksena 1992. - Häntä sitten kesällä keinutettiin, muistelee Eeva-Riitta Siitonen lämpöä äänessään. Heti kohta, reilun vuoden kuluttua syntyi toinen lapsenlapsi Viljami. Tuolloin Eeva-Riitta oli Uudenmaanläänin maaherrana ja tiukasti työelämässä mukana.
Kontakti lapsenlapseen luotava heti
Nyt eläkkeellä olevalla ylipormestarilla on taas pieni lapsenlapsi sylissä keinutettavana. Aikaa tälle lapsenlapselle, Vienolle on enemmän kuin edellisille, vaikka sitä kyllä heillekin riitti. Ensimmäisten lastenlasten synnyttyä Siitosille hankittiin kaksi pinnasänkyä ja kaksi lelulaatikkoa. Ajan antaminen lapsenlapsille heti on hänen mukaan tärkeää ja kontaktit täytyy luoda pienestä pitäen. – Ei lapsille voi vain ilmoittautua, kun se päivä tulee että aikaa on, että tässä minä nyt olen, toteaa Siitonen.
Isovanhemman rooli voisi olla Eeva-Riitta Siitosten mukaan se, että aikaa ja kärsivällisyyttä olisi hieman enemmän kuin omien lasten kanssa oli. - Se on myös suuri rikkaus, saa seurata lasten elämää ja olla toivon mukaan apunakin, painottaa Eeva-Riitta Siitonen.
Isoisänä vihdoin aikaa
Matti Siitosen mukaan elämä oli nuorena hyvin kiireistä ja aikaa lapsille ei ollut tarpeeksi. Nyt isoisänä hänellä on ollut aikaa ja mahdollisuus seurata myös nyt jo puolivuotiaan Vienon elämää. Se on ollut hänelle huikea kokemus. - Nähdä kuinka pieni lapsi ei selviä päivääkään ilman toista ihmistä, hän toteaa. Tämä on saanut hänet pohtimaan myös sitä, kuinka lapsen kasvaessa unohtuu helposti se, että me kaikki tarvitsemme toista ihmistä. - Ihmiset ovat aika yksinäisiä siinä suhteessa - ja kun ikää tulee lisää, niin taas tarvitaan toista ihmistä, hän pohtii. – Kun tuommoista pientä lasta katsoo, niin siinä tulee paljon sellaisia asioita, joita ei osaa vielä oikein sanoa, ja sanoiksi pukea, kertoo Matti Siitonen. - Mutta se on sydämelle kokonaisvaltaista, hän toteaa.
Vienolle on myös luonnollisesti laulettu paljon. Nytkin Vieno saa kuulla isoisänsä laulavan spontaanisti kesken ruokailun. Ensin lauletaan iltaruskon purppurasta ja sitten seuraa ohjelmistossa Eeva-Riitan pyynnöstä hieman reippaampaa musiikkia. Vieno jammailee kun isoisä laulaa ”Vieno loistokaunokainen, siinä vasta nainen..”, -Vienosta tulee lattari, sanoo isoisä ylpeänä. Myös flyygeli on jo tullut tutuksi sekä isoäidin että isoisän sylistä käsin.
Lapsenlapset opettajina
- Sanotaan että lapset opettavat vanhempiaan, mutta kyllä myös lastenlapset opettavat isovanhempiaan. He opettavat näkemään monia asioita ihan uudella lailla ja useimmiten on sellainen tunne lastenlasten kanssa että on saavalla puolella, toteaa Eeva-Riitta Siitonen.
Jokaisessa meissä on huikeutta
Jos nyt jotain haluaisi lastenlapsilleen antaa, niin ehkä se on sitä sellaista elämän rohkeutta ja kykyä käyttää omaa huikeuttaan, jokaisella kuitenkin se huikeus on, Eva-Riitta toteaa ja kertoo, että kun heidän omat lapsensa olivat pieniä niin he lauloivat sellaista laulua että ”on meillä monenmoista, ei samaa löydy toista, mutta jokaisella jossain on jotain huikeaa”.
Hilkka Nevala / PRIIMA