Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Huvila aalloilla
 
Kategoriat:

Hiljaa liikkuminen ja rauhallinen meno takaavat todellisen irtioton arjesta Saimaan aalloilla. Kesämökki voi olla myös veneessä tai laivassa.

Leskisten unelma toteutui vuosien odotuksen jälkeen - laiturissa odottaa oma vesillä liikkuva lomamökki.


HYVÄÄ KANNATTAA ODOTTAA

Ajatus omasta laivasta kyti kuopiolaisessa Leskisen perheessä kymmenen vuotta ennen kuin sopiva kohde löytyi lehdestä. Jorma Leskinen kertoo, että silloinkin meni isännällä sisu kaulaan ja naisväki laitettiin ensin asialle. Niin vain kuitenkin kävi, että muutaman kuukauden kuluttua 90-vuotias entinen höyryhinaaja Koivuniemi ajettiin Helsingistä Kuopioon ja alkoi mittava kunnostustyö.

”Ensimmäiset viisi vuottahan me vaan kunnostettiin”, Jorma muistelee ja jatkaa nauraen: ”Olen joskus sanotut leikilläni, että tämä on tte-projekti eli toivottavasti terveenä eläkkeelle -projekti". Eila mukaan aika ajoin korjaaminen oli kyllä raskasta, mutta heillä oli hyvä sukulaisista koostuva tiimi, jonka avulla esimerkiksi raskaat rungon korjaustyöt saatiin tehtyä.


VESIEN KARAVAANARIT

Leskisten laiva on oikeastaan kolmen perheen yhteinen huvila. Lapset Niina ja Sami perheineen viettävät ainakin osan kesälomastaan Saimaan aalloilla. Jorma ja Eila kertovat, että ovat olleet aikoinaan kumipyöräkaravaanareita, mutta maanteiden sijasta reissaaminen vesillä on rennompaa ja antaa enemmän.

”Tietysti täälläkin on omat reitit, mutta me voimme lähteä kahden tunnin tai kahden viikon risteilylle ja laittaa vaikka keskellä selkää saunan lämpiämään. Sitä ei oikein voi tehdä maantiellä”, Jorma sanoo.


copyright YLE/videokuvaa


KEVÄT ON PARASTA AIKAA

”Heti kun jäätilanne sallii, on käytävä perän takaa potkaisemassa avanto”, Jorma myhäilee ja jatkaa: ”Ensimmäinen retkihän on tehtävä ennen kuin viimeiset jäät ehtii lähteä". Eilalle kyseys on myös vapaudesta: "Silloin tulee sellainen tuntu, että olen kuin muuttolintu, että nyt on päästy väljille vesille."


LAIVALLAKIN VOI OLLA LUONNE

”Koivuniemen luonne on jykevä, tukeva sekä itsepäinen, ihan niin kuin kippari ja kipparin emäntäkin joskus”, Eila summaa heidän laivansa luonnetta. Jorma lisää listaan vielä vanhan ja arvokkaan sekä kiireettömyyden, jota Leskiset ovat erityisesti etsineen Koivuniemen myötä.


copyright YLE/videokuvaa


TÄYDELLINEN LOMA

Leskiset kertovat, että veneilyinnostus on tarttuvaa. Monet ystävät ovat ihastuneet laivaan, toiset jopa niin, että sanovat kaivavansa rahat mistä tahansa, jos Koivuniemi tulee joskus myyntiin. ”Olen ajatellut, että tämä on tällainen isältä lapsille -juttu”, sanoo Jorma ja romuttaa näin mahdollisten ostajien haaveet.

Eila kiteyttää perheen kiintymykseen vanhaan laivaan: ”Kun ajatellaan nykypäivän kiireistä rytmiä, hektistä työelämää, missä puserretaan ihmisestä kaikki ulos. Tää on sellainen lepopaikka, missä kaikki unohtuu ja häviää”.


Priima/Esa Viherä