Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Puutarhahulluus on järkihommaa
 
Kategoriat:

Martti Luther totesi aikanaan, että parasta hoitoa saatanan kiusaamalle mielelle on lannan levitys pellolle. Ja kyllä mieli tyyntyykin, kun koko päivän kärrää, kaivaa ja kitkee. Toisaalta pelkkä kasvun katseleminen tekee hyvää.

Syyt siihen, miksi vietit jälleen kesän multaa tonkien ovat monet. Puistopuutarhuri Tuomo Salovuoren mukaan puutarha täyttää elvyttävän ympäristön vaatimukset.

”Puutarha tarjoaa etäisyyttä arjen hulinaan, mahdollisuuden siirtyä toiseen maailmaan. On myös mahdollista olla luova, ilmaista omaa persoonallisuutta ja nähdä työn tulokset. Ja fyysinen rasitus rentouttaa.”

Puutarhasta on myös tarkoitus nauttia. Erityisen rentouttaviksi suunniteltuja Hiljaisuuden puutarhoja on maailmalla jo satoja, Suomestakin löytyy yksi. Vivamon kurssikeskuksen alueella Lohjalla on talkoilla rakennettu ja ylläpidetty pieni paratiisi kaikkien käytettävänä.


KAIPUU LÄHEMMÄS LUONTOA

Parisataa vuotta sitten herrasväki eli luonnon suhteen samankaltaista elämää kuin nykyihminen. Kosketus elävään ympäristöön piti tarkoituksella hankkia. Romanttinen kaipuu luontoon synnytti huvimajakulttuurin. Yksi Suomen vanhimmista säilyneistä huvimajoista on Fagervikin kartanon Kiinalainen huvimaja. Yli kaksisataa vuotta vanha rakennus oli herrasväen retkikohde ja uskomaton näky kotimaisessa metsässä. (Huom! Fagervikin huvimaja sijaitsee yksityisalueella, eikä ole yleisön nähtävänä.)

Tänä päivänä huvimaja ei ole enää herrasväen hupia. Omakotitalojen pihoihin nousee persoonallisia rakennuksia, joissa päästään lähemmäksi oman pihan kauneutta, kuitenkin sateelta suojassa.

Unelmien huvimajat -kirjan tekijä Arja Paasio on tavannut kymmeniä huvimajan rakentajia, jotka korostivat luovuuden, ilon ja leikkimielen merkitystä huvimajassa: "Huvimajan tekijöitä yhdistää majan kokeminen omaksi, rakkaaksi paikaksi.”


PUUTARHA ON HENKIREIKÄ JA HOITOMUOTO

Puutarhaterapiaa käytetään nykyään muun muassa vanhusten, mielenterveyspotilaiden ja päihdeongelmaisten hoidossa.

Puistopuutarhuri Tuomo Salovuorella on tästä pitkä kokemus: ”Vihreä ympäristö tekee hyvää kenelle tahansa, mutta se myös hoitaa. Meillä ihmisillä on pitkä historia vehmaiden ympäristöjen tarjoamasta turvasta ja ravinnosta. Meidän elimistömme muistaa sen yhä, ja rentoutuu automaattisesti eloonjäämisen takaavassa paikassa.”


Aiheesta lisää:
- Salovuori, Tuomo: Vehreyden keskellä
- Paasio, Arja: Unelmien huvimajat
- Tolvanen, Mattias: Aistien puutarha
- Hiljaisuuden puutarhan ystävät ry


Priima/Tiina Klemettilä