Go Arvo!

Huikeaa kehitystä kuvakisan nopeudessa! Toimii niin paljon, ettei malta mennä nukkumaan kun kuvia tipahtelee pikkuhiljaa. Go Arvo ja go kaikki muut asianosaiset!

Hehee, joskus voi asioita tehdä toisinkin ;)

Eli tehdään tuomaroinnista hiukan jännempää ja ennenkaikkea - läpinäkyvää. Olemme nyt vaiheessa, että kuvia tallennetaan kovalevyasemalle. Samalla edukseen erottuvia kuvia nostetaan näkyviin Kuvagallerioihin ns. jatkoon päässeiden kansioon. Kuvia kertyy sinne arviolta sata ja sitten alkaa armoton pudotuspeli, kun tuomarit käyvät tarkalla silmällä läpi kertyneen kuvasatsin.

Lopulta galleriaan jää vain 30 parasta kuvaa, joista erikseen paremmusjärjestykseen listataan TOP10 -kuvat perustelujen kera.

Ei muuta kuin seurailkaa tilanteen kehittymistä ja heittäkää sekaan kommentteja.

Nyt ei kyllä jaksa enää

Nyt ei kyllä jaksa enää näitä "vaalivalvojaisia". Yhdelle kuvalle oli jonkinlaiset odotukset ja se näyttää tuolla jatkossa olevan, jännätään siis sitä.

Kaikenkaikkiaan näyttäisi olevan aika monta yllätyskuvaa mukana ja tuo etukäteen mainostettu tuomarilinja on vahvasti esillä.

Näyttää taasen

Näyttää taasen tipahdelleen lisää kuvia jatkoon. Taso on näemmä sellainen, että lähes jokaisen kuvan voisi valita voittajaksi, kysymys onkin lähes ainoastaan tuomareiden mieltymyksistä.

Siinäkö ne oli?

Mahtavatkohan kaikki jatkoon päässeet olla nyt selvillä, kun ei ole hetkeen tainnut uusia kuvia listalle tippua. Omaksi harmikseni ei yhtään kuvaani tainnut mukaan mahtua. :(

On kyllä tämä systeemi huomattavasti parempi kuin aikaisemmat, kun näkee kilpailun tuomaroinnin etenevänkin välillä. :)

74 pääsi semifinaaliin...

Ja niistä 30 parastakin on jo seulottu ja jopa TOP kymppi. Se ilmestyy seuraavassa Vauhdin Maailmassa ;) Ja tottakai myös täällä...

Härre gyd!

Ilmestyykö tulokset tänne samaan aikaan kun tuleva Vauhdin Maailma lehtipisteisiin?

Ja sitten kun tajuaa lukea etusivun niin huomaa vastauksen kysymykseensä... Nimimerkki Sokea.

Ei näy tuloksia

Vauhdin Maailmassa olin näkevinäni.

Oma suosikkini jäi kuudenneksi. Se olikin parhaiten sijoittunut ajokuva, kun ihan terävin kärki oli jotain ihan muuta kuin rallia.

Tulokset?

Joko ne on lehdessä luettavissa? Saisivat tulla tännekkin, niin ei tarviis mennä kauppaan lueskelemaan ;)

Eipä ollut...

Eipäs ollut Vauhdin maailmassakaan kuin TOP-8.
Ja eikös VM:n pitänyt julkaista syyskuun numerossa TOP-10?
Toisaalta saadaanpahan jännitystä tähän hommaan kun saadaan vähän odotella ;)

Onko muka jotain tuloksia jo

Onko muka jotain tuloksia jo jossain olemassa?

Järjestys

Noihin edelläoleviin voi kai todeta, että milloinkas tämän kilpailun tulokset olisivat ennalta kerrotussa aikataulussa julkistettu.

Toisena vastauksena VM:n sivulla ollut järjestys:
1. Loebin nännit
2. Naisen pakarat
3. Muovisauna
4. Isän olkapäillä
5. Mikko mopoilee huoltoalueella
6. Toni meinaa kaataa
7. Iden kuva valkosinisestä Sitikasta
8. Kauhean iso kuohuviinipullo

Joku voi laittaa linkit, jos huvittaa.

Taitaa siis kilpailu ja siihen liittyviä suorituksia esittävät kuvat olla vähemmän tärkeitä show'n tekemisen rinnalla. Sitten jotkut vielä ihmettelevät, miksi tulisi vuorottelusysteemejä kilpailuihin tai miksi jotkut haluavat siirtää kilpailun pois Jyväskylästä.

Jaahas

Mikäli nuo on vähänkään niitä kuvia mitä veikkailen niiden olevan, niin hämmästys on melkoinen.

määki kyl vähän

määki kyl vähän ihmettelin tota top8:a, ei ollu yhtää kunnon ajokuvaa

Eipä pyydetty

varsinaisesti "kunnon ajokuvia". Pyydettiin "oivaltavia kuvia muistakin ralliaiheista kuin autot ja kuljettajat". Ja niitähän tuli, ja oli kärjessä. Jos olis toivottu "näyttäviä rallikuvia sekä vauhtia ja vaarallisia tilanteita" niin olis kai sitten painotettu niitä? Tai "nappaa kisaviikonlopun törkein sikailukuva" ja niin eespäin. Sitähän saa, mitä tilaa. Jos sitten ens vuonna haluttais taas vaikka "nopeimpia autoja, kovimpia kuskeja ja rallisirkusta parhaimmillaan"? Ka, saahaas nähä... turhaanko vaihdoin kakkulanikin kalliimpaan...

noh...

... mutta rallikuvan käsitekin on aika laaja? Vai?

Ite en mene kommentoimaan top8 kuvia sen enempää mutta kyllähän itseänikin hieman ihmetytti,täytyy myöntää. Tonin kuva on oikeastaan ainoa action shot mutta muuten aika laidasta laitaan ja rallitohinaa on enemmän ja sitä poikkeustahan pyydettiin sitä en mene kieltämään.

Muutenkin alun perin ymmärsin että tänä vuonna muulle tohinalle ja auto ja kuskikuville olisi olleet omat sarjat mutta onpahan tässä jo pariin kertaan tullut vedettyä vikaymmärystä sääntöjen suhteen. :P

mut ens vuonna taas uudestaan. Hupimielessä kun täysin osallistutaan ja onnea nyt kaikille menestyneille :) . Hienoa että jollain edes natsaa :D

Näinpä...

...kisan sääntöjen mukaan "Kilpailusarjoja on kolme: 1) rallitohina, 2) auto- ja kuskikuvat ja 3) videopätkät." Kaikki kuvat kuitenkin niputettiin yhteen ja niistä valittiin TOP 30. Muttaa niinhän jossakin viestissä jo aikaisemmin oli luettavissa, että "Ja sääntöjä tuunaamme uusiksi FIA-tyyliin sitä mukaa, kun epäkohtia ilmenee." Mutta hauskaahan olla pitää kumminkin...

MISTÄ ON HYVÄ VALOKUVA TEHTY?

Oivallisesta valon käytöstä, luovuudesta, aistittavasta tunnelmasta, kameran tekniikan hallitsemisesta, terävyysalueen käytöstä, ennakkosuunnittelusta, hyvästä sommittelusta,
oikean hetken aavistamisesta yms. ja jopa onnesta – näistä on hyvä valokuva tehty.

Jos tämänvuotisen kuvakilpailun tuomariston mielestä parhaimmisto on esillä Vauhdin Maailman sivuilla, olen hyvin pettynyt raadin ammattitaitoon ja näkemyksiin.

Ja jos raadin tekemän kuvien arvioinnin perusteina on mm.
-rallivoittoon tarvitaan lihaksia
-vastaavaa kuvaa ei ole tullut vastaan aikaisemmin
-näin ralliautoilu nousee naisten lajiksi
-ihan piruillessani laitoin tämän listalle...

No, todella piruilulta ja arvonnalta vaikuttaa, sillä 1300:n kuvan joukossa oli useita oivallisia otoksia.
Tässä aliarvioidaan voimakkaasti niiden usemman sadan valokuvaajan taitoa ja pyrkimystä tuoda esiin valokuvaukselliseen ilmaisuun perustuvia teoksia.
Myös VM:n sivullinen ei ole riittänyt niiden kymmenen parhaan otoksen esittelyyn, sillä niitä on vain kahdeksan ja muutamat postimerkin kokoisia, revi siitä sitten.

Ollaan aika lähellä tilannetta missä paras valokuva onkin sellainen, missä esim. ParisH:n tai BritneyS:n kaltainen julkkis vilauttaa hieman autosta noustessaan ja joku paparazzi onnistuu tuon kriittisen hetken joten kuten suttuisesti tallentamaan.

Ammattitaitoisella ja luottamusta herättävällä tuomaroinnilla voidaan kuvailmaisua ohjata ja kehittää.
Ryhtiliikettä tai niska/persusotetta tuomaristolle.

Tv. Jamo

Jamopa listasi

kattavasti hyvän kuvan ominaisuuksia. Tuntuu välillä siltä, että nykyisen kaikkialla vyöryvän digikuvatulvan vuoksi keskivertoihminen ei enää osaa erottaa hyvää kuvaa mitäänsanomattomasta tai kehnosta. Kun esim. pokkarikameroissa mm. pienen kennon määräämästä kuvasuhteesta johtuen terävyysalue ulottuu vähän karrikoiden kuvaajan varpaista taivaanrantaan saakka melkein aukolla kuin aukolla, niin kuvasta häviää etuala, pääkohde ja tausta. Eli kaikkinainen syvyysvaikutelma. Nämäkin elementit ovat aina kuuluneet hyvien valokuvien tunnusmerkkeihin.

Lisäksi mikä tahansa kuva tuntuu saavuttavan hämmästyttävän jakamattoman suosion, mikäli auton kyljestä on tunnistettavissa nimiä Hirvonen, Latvala, Loeb, Sohlberg jne. Viis siitä, että osan autosta peittää puhelintolppa ja kuvassa esiintyy lisäksi kaksi epäterävää katsojan pään puolikasta, tienvarren puska ja osa järjestysmiehen värikkäästä liivistä. Ja ensimmäinen kommentti kuvasta kuuluu tyyliin: "Hieno kuva Mikosta! Mikko on seuraava maailmanmestari, hei maailmanmestari, hei maailmanmestari..."

Lieneekö tuo sitten ihme, kun iltapäivälehtienkin "lukijan kuva" -osastossa sivun leveydelle suurennettuna on suttuinen kännykkäkameran otos, jossa on ilmeisesti paloauto, mutta ilman tekstin lukemista ei voi päätellä että miksi. Ja mielelläänhän lehti käytännöllisesti katsoen ilmaiseksi ottaa käyttöönsä kuvan, josta ns. suuri yleisö on sitä mieltä että "toihan on ihan hyvä kuva".

Yritetään nyt sitte edes me, joille hyvällä valokuvalla on ilmeisesti vielä arvoa, kuitenkin ens vuonna saada aikaan hyvätasoisia kisaviikonloppukuvia, arvostetaan niitä sitten tai ei.

Siinä lajissa ainakin toi Ide tuntuu joka vuosi pitävän lippua melko korkeella, ja laadukas kuvauskalusto tuskin heikentää mahdollisuuksia siihen. Tosin eräskin vuoden luontokuva tässä juuri paljastui pokkarikameralla otetuksi, mutta sisältöä ja näkemystä siinä oli riittämiin, ja voitto tuli. Joten toi Jamon lista käyttöön, oli se kuvauskalusto sitten mitä hyvänsä.

Plaah

Ei noin pitkiä tekstejä jaksa kipeänä lukea. Senpä nyt kuitenkin sanon, että melkoisen pettynyt täytyy olla, eikä siksi, ettei omat kuvat ole korkeammalla, vaan siksi, että en lainkaan ymmärrä tuomariston linjaa.

Jos nuo ovat voittajakuvat

Jos nuo ovat voittajakuvat niin voi hyvää päivää.

Myöhäinen havainto

Tuomaristosta näyttää vähintään puolet olevan naisia, Vauhdin Maailman edustaja on nimetön, joten ei voi tarkkoja prosentteja heittää. Olisi pitänyt huomioida tuo aiemmin.

hiljaa hyvä tulee...?

Ralliradion etusivulla edelleen TOP-30 2007 -kuvalinkki, sisäsivuilla "TOP-30 -lista palkintoineen ja nimineen on työn alla", yhteystietoja ja täysikokoisia kuvia on tiedusteltu joskus syyskuun puolivälissä "että päästään palkintoja postittelemaan", vaan ei asiat tuosta mihinkään ole edelleenkään liikahtaneet...

Tätä menoo rallin MM-sarjakin ratkeaa joskus ens helmikuun puolessa välissä, ja tulevan lauantain lottoarvonta suoritetaan varmaan loppujen lopuks vasta maanantaina... :(

No, jos tää viestikään ei päivittyis sivuille ihan justiin niin varmuuden vuoksi toivotankin hyvää joulua jo kaikille.

Palkinnot saa ripustaa tuoreeltaan juhannuskoivuun.

Mielenkiintoista olisi lueskella noita tuomariston perusteluja kuvista.

On tainut unohtua?

Niin on tainut unohtua tämäkin kisa muiden töiden puskiessa päälle. TOP-30 -lista palkintoineen ja nimineen olisi kiva saada selville ja noita tuomariston kommentteja mukava lueksella.

Hiljaa hyvä tulee :)

Jos

Sais ennen seuraava neste-rallia

Tulokset

Ajattelin laittaa kaikkien näkyville tuomariston arvostelut viime vuoden voittokuvista ja palkintolistan, koska kukaan ei näköjään päivitä tätä sivustoa ylläpidon puolelta. Voittokuvat löytyvät paremmuusjärjestyksessä TOP30 kuvagalleriasta. Seuraavat tekstit ovat suoraa kopiota palkintojen mukana tulleesta paperinivaskasta (kirjoitusvieheet ovat omiani):
------------------------------------------------------------------

Ralliradion kuvakisa 2008

Ralliradion yritys helpottaa suositun kuvakisan tuomarointia ei onnistunut kuvamäärää rajoittamallakaan. Viidenteen kuvakisaan saapui määräaikaan mennessä noin 1.300 kuvaa eli liki sama määrä kuin edellisinäkin vuosina. Tänä vuonna säännöissä ja tuomarityöskentelyssä lähdettiin hakemaan uusia ja oivaltavia näkökulmia maailman parhaimpaan MM-ralliin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tuhansista urheilukuvista tuttujen ajokuvien sijasta tänä vuonna arvostettiin otoksia, joissa massatapahtuma avautuu uudella tavalla.

Tuomaristo toteaa yleisperusteluissa, että kuvakisan tason tänä vuonna oli varsin hyvä ja kuvaajat selvästikin lähtivät etsimään uusia näkökulmia ralliin. Hauskojen kuvien osuus nousi ja entistä useammin kamera osui erikoisiin tilanteisiin. Ja sekin tulee nyt kumottua, ettei peltipurkkien sisässä körräävien ajohaalareihin pakattujen äijien lajissa ole sofistikoitunutta erotiikkaa.

Kuvakisan TOP10 arviot:

1) nieppinen: Loeb ja Petterit

Viime vuoden kisassa etenkin naistuomarit hurmaantuivat Petter Solbergin kuvaan ylävartalo paljaana. Tänä vuonna Jyväskylän rallin voittanut Sebastien Loeb teki "petterit" eli viihdytti yleisöä huoltoparkissa yläosattomissa. Vastaavaa kuvaa Loebista ei ole tullut vastaan ja kuva osoittaa, että rallivoittoihin tarvitaan useita lihaksia. "Nyt ralliautoilu saattaa nousta koko kansan eli myös naisten lajiksi", kirjoitti kuvakisan naistuomari.

2) henkka-o: Kuvauskohteet näköjään vaihtelevat muillakin

Hyvä tilannekuva. Tyttöystävä/vaimo saattavat tykätä kyttyrää. "Että ihan piruillessani otin tämän listalle", perustelee naistuomari.

3) kalmari-: Saunaa ja rallia

Rallihullussa Suomessa kaikki on mahdollista. Hieno tunnelmapala: ei ole pääasia, että viihtyy vaan että viihtyy tyylillä. Valmista kamaa vaikka rallimatkailumainokseen.

4) gilera: Iskän kaa näkee aina hyvin

Hellyttävä kuva suomalaisesta rallikansasta: minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa. Ja tällä kertaa alkoholilla ei ole lainkaan osuutta tunnelmaan!

5) Jukifi: Vilkaisu

Kaikki kuljettajat kertovat keskittyvänsä kisoissa vain olen-naiseen. Kuvassa paljon yksityiskohtia ja nappia painettu oikeaan aikaan. Varikkoelämää parhaimmillaan.

6) impact: Lentoharjoittelua

Mainio kuva, jossa auto lentää ja kopterit puolestaan eivät.

7) ide: Kyllä lähtee

Ilkan kuvat olivat jälleen tasokkaita ja liikkeen vangitseminen sujuu lähes kaikissa kuvissa hienosti. Tässä viehättää harvinaisempi kuvakulma eli auto tuleekin suoraan kohti.

8) Henir1: Jyväskylässä kaikki on suurempaa

Voisi helposti luulla, että kyseessä on kuvamanipulaatio, mutta jättimäinen kuohuviinipullo on kuin onkin suuri ja erikoislaatuinen kuumailmapallo.

9) arinu: Ai että Sebastien voittaa? Haha!

Huumoria...

10) dudu: Arolainen, osa 2 - hii-op, hii-op

Suomalainen ralliyleisö on maailman nopein epäonnisten kuskien auttamisessa. Tässä oiva tilannekuva, johon on taltioitu paljon toimintaa...

Ralliradion kuvakisa 2008 tulokset TOP30 + palkinnot:

1. nieppinen: Loeb ja petterit (BF Goodrich kesärenkaat autoon asennettuina)
2. henkka-o: Kuvauskohteet näköjään vaihtelevat muillakin (Neste Oil Rally 2009 Silver VIP Killeri (avec) torstai)
3. kalmari: Saunaa ja rallia (Suunto T3 sykemittari)
4. gilera: Iskän kaa näkee aina hyvin (Lahjakortti kahdelle S-hotelleihin pe-su)
5. Jukifi: Vilkaisu (Lahjakortti kahdelle S-hotelleihin pe-su)
6. impact: Lentoharjoittelua (Rannekello, Ford)
7. ide: Kyllä lähtee (Rannekello, Ford)
8. Henir1: Jyväskylässä kaikki on suurempaa (Neste Oil rannekello)
9. arinu: Ai että Sebastien voittaa? Haha! (Vauhdin Maailman vuosikerta)
10. dudu: Arolainen, osa2: hii-op, hii-op (Neste Oil Ralli tuotepaketti: reppu, lippalakki, retkijakkara, Fordin pienoismalli, Bandana monikäyttöhuivi)
11. iltavilli: Keulakuva (Killer Loop 4143 aurinkolasit)
12. nieppinen: Lohdun hetki Lautaperässä (Killer Loop 4143 aurinkolasit)
13. jaakko101: Al Qassimi 50 m lentävällä matolla (Killer Loop 4143 aurinkolasit)
14. jamo1412: Ralliradio - aina tapahtumien keskipisteessä (Bensalahjakortti Neste Oil -asemille)
15. jemaku: Pirun pienestä kii (Bensalahjakortti Neste Oil -asemille)
16. kuvaweopu: Varjoleikkiä (Bensalahjakortti Neste Oil -asemille)
17. porropesis: Jyvässä (Bensalahjakortti Neste Oil -asemille)
18. ave: Hiekkamyrskyn nostattajat (Bensalahjakortti Neste Oil -asemille)
19. Tuksi: Erilaiset reaktiot (Bensalahjakortti Neste Oil -asemille)
20. ter551: Aina ei tarvitse mennä huoltoa katsomaan paviljonkiin (Bensalahjakortti Neste Oil -asemille)
21. BP-Team: Joo äiti, menee vähän myöhään (Bensalahjakortti Neste Oil -asemille)
22. HPA: iltahuolto (Neste Oil Ralli 2009 neljän päivän rallipassi)
23. impact: Voittajan kohtalo (Neste Oil Ralli 2009 neljän päivän rallipassi)
24. teemuluk: Sata lasissa (Neste Oil Ralli 2009 neljän päivän rallipassi)
25. Tuksi: Wheelie (Paul Bocuse pippurimylly, puuta ja terästä, 30 cm)
26. isaskar: Joo me lähdettiin ralliautoja kuvaamaan (YLE monitoimivalaisin)
27. Kaunoa: Latvala, mikä meni pieleen (Yle Kiikari)
28. iltavilli: Pirellipojat (YLE Ladattava radio)
29. kuvaweopu: Tie Paviljonkiin (Mini Maglite AA taskulamppu)
30. pullman: Suomi-ilmiö (Mini Maglite AA taskulamppu)

Soon niin notta...

prkl... ketään järjestäjien puolelta ei kiinnosta talvisaikaan tää osasto. Viimesin kuvagaleriakin on vuodelta 2007. Sekin jo kertoo aika tarkkaan että kiinnostaako vai ei. Lomautetaan ja irtisanotaan... se on päivän sana,muu ei ylitä julkasukynnystä. Mutta aikomus kuitenkin on lähtee vielä yhhden kerran 2009 katsomaan paikan päällle ja kuvaamaan meininkiä. Se miltä tilanne näyttää, ratkasee sen, onko järkee enää maksaa koko hommasta ns. livenä, vai riittääkö pelkästään urheiluruudun kooste kotisohvalla. Vähänhän tää välinpitämättömyys sieppaa.
Onkos muita mielipiteitä asian tiimoilta... ?

juu hidasta on...

Hidasta on toiminta. Jos tuo kuvaweopun lista mitenkään pitänee paikkaansa niin ototellaan tässä milloinka se lehti kolahtaa luukkuun?

9. arinu: Ai että Sebastien voittaa? Haha! (Vauhdin Maailman vuosikerta)

Sitten tämä videoreportterikisa, tais unohtua kokonaan sekin sitten?

Tässä kesä jo korvalla...

Eikä palkintoa vaan kuulu. On tainu unohtua koko juttu, muun kiireen varjoon.

Entieä . .

.. joko ot saanu yhteyvvenottoa mutta omani sain aivan seuraavan vuoten Jyskälän kynnyksellä ja se tuotti hieman onkelmia sen saaminen, ajankohtasta riippuen - - mutta järestyi lopulta - Kiitos RatioKeskiSuoamen osaavan ja ymmärtävän henkilökunnan (palakinnon laatu kun ei ollu Heijjän "päätettävissä").

. Kannattaa kysellä palakinnon perään . Se ei ihan välttämättä tule sillai AutoMaattisesti . Roikkuen palakinnon laatusta, kuka sen antaa ja ojentaa sekä myöntää.

Paidaton Loeb on paikkansa ansainnut!!!

Arvasin, että vuoden 2008 voittajakuvasta viriää vilkas keskustelu. Hyvä niin.

Tunnustan tässä kaikelle kansalle, että itse rankkasin nimenomaan ko. kuvan ykköseksi. Perusteluita en enää sen enempää käy kertaamaan, ne voi lukea tuolta kuvakisan tuloksista.

Monet kuvaajat ovat listanneet tähän keskusteluun hyvän kuvan ominaisuuksia. Niitä en käy kiistämään, ovat pojat varmasti oikeassa.

Mutta Ralliradion valokuvakisassa ei välttämättä etsitä kuvaa, jossa kultaiset leikkaukset, valotukset ja muut ovat kohdallaan.

Tässä kisassa pärjää oivalluksilla. Uusilla näkökulmilla. Pilkkeellä silmäkulmassa. Tämä ei ole kuoleman vakava ammattilaiskisa vaan kaiken kansan kuvakisa, jossa tärkeintä on hyvä fiilis. Jopa kännykamerakuvalla voi voittaa. Jos se on tarpeeksi hyvä ja täynnä tunnetta.

Ja mitä raadin ammattilaisuuteen tulee niin kyllä, mukana on ammattilaisia. Mutta myös amatöörejä. Ja niin sen pitää ollakin, sillä sama jako pätee kuvakisan osallistujiin.

Olkaa siis ennakkoluulottomia, kekseliäitä, nokkelia ja nopeita. Ja vaikka ennuste on, että paidaton poika ei tänä vuonna voita kuvakisaa, sellaisiakin kuvia saa, tai oikeastaan pitää, laittaa! Tekis terää...

UGH! Olen puhunut.
Sanna (toistaiseksi vielä paita päällä...)