Ralli säilyy Jyväskylässä!

AKK Sports Oy tiedotti hiukan ennen kymmentä eilisen hallituksen kokouksen päätöksen. Jyväskylä voitti Lahden 50-60, sanoisi Nykänen! Sulatelkaa tätä ja ei muuta ku suunnittelemaan ensi vuoden matkaa Jyväskylään!

26.8.2005 09:56
Jyväskylä piti pintansa MM-rallin keskuspaikkana. AKK Sports Oy:n hallitus päätti 25.8.2005 Saksassa pitämässään kokouksessa säilyttää Neste Rallin pääpaikkana Jyväskylän seuraavat kolme vuotta.

Hallituksen päätös oli lopulta yksimielinen ja yhtiö haluaakin kiittää kaupunkeja hyvinkin tasavertaisten hankesuunnitelmien toteuttamistavoista.

Rautiainen komentaa Grönholmia Saksassa

Nyt on siis saatu hyviä uutisia kartturirintamalta, Timo Rautiainen käskyttää Marcus Grönholmia myös Saksan MM-rallissa. Rautiainen kertoo kaksikon nettisivuilla, että selkä on yhä kipeä mutta viime viikolla hän sai luvan istua autoon tulevana viikonloppuna. Rautiainen kertoo, että yhdessä selkänikamassa on pieni murtuma mutta se ei ole vaarallinen. Joten Peugeotin voimakaksikko nähdään tositoimissa Saksassa!

Saksan MM-ralli alkaa perjantaina. Ensimmäinen erikoiskoe starttaa kello 9.53. Rallin voittaja on selvillä kello 13 jälkeen sunnuntai-iltapäivänä. Kisan selvä ennakkosuosikki on tietenkin Sebastien Loeb, onhan miehellä kolme perättäistä voittoa Saksan rallista. Toivotaan kuitenkin, että joku, jonka autossa on punaista väriä, pystyy haastamaan Loebin ihan tosissaan...;>

Petteri Hartikainen: Paras katselupaikka

Petteri Hartikainen: Paras katselupaikka

Kuva: Petteri Hartikainen

Äänestystilanne
Tilanne: 3.0, Ääniä: 13

Pekka Mäkinen: Ford taittaa

Pekka Mäkinen: Ford taittaa

Kuva: Pekka Mäkinen

Äänestystilanne
Tilanne: 4.2, Ääniä: 19

41 Miia Malen: Blondi Petter

 41 Miia Malen: Blondi Petter

Kuva: Miia Malen

Äänestystilanne
Tilanne: 3.9, Ääniä: 15

Jukka Paavilainen: Vieraalla kyydillä

Jukka Paavilainen: Vieraalla kyydillä

Kuva: Jukka Paavilainen

Äänestystilanne
Tilanne: 3.3, Ääniä: 18

Jukka Paavilainen: Lipan alta

Jukka Paavilainen: Lipan alta

Kuva: Jukka Paavilainen

Äänestystilanne
Tilanne: 3.7, Ääniä: 15

Jukka Paavilainen: Mitsu koivikossa

Jukka Paavilainen: Mitsu koivikossa

Kuva: Jukka Paavilainen

Äänestystilanne
Tilanne: 2.8, Ääniä: 15

Jukka Paavilainen: Kolmonen ja ysi

Jukka Paavilainen: Kolmonen ja ysi

Kuva: Jukka Paavilainen

Äänestystilanne
Tilanne: 3.5, Ääniä: 13

Jukka Paavilainen: Koivukuja

Jukka Paavilainen: Koivukuja

Kuva: Jukka Paavilainen

Äänestystilanne
Tilanne: 3.5, Ääniä: 11