Säveltäjäesittelyt perustuvat Suomalaisen musiikin tiedotuskeskuksen materiaaliin.
Erik Tulindberg 1761–1814
Ensimmäiseksi suomalaiseksi säveltäjäksi kutsuttu Erik Tulindberg tuli 15-vuotiaana Vähäkyröstä opiskelemaan Turun Akatemiaan ja osallistui kaupungin musiikkielämään. Hän soitti viulua, selloa ja klaveeria ja sävelsi jo hyvin nuorella iällä mm. kuusi jousikvartettoa ja ainakin yhden viulukonserton. Tulindbergin musiikillisena esikuvana toimi mm. itävaltalainen säveltäjä Joseph Haydn.
Thomas Byström 1772–1839
Helsingin pormestarin poika Thomas Byström opiskeli musiikkia sekä Tallinnassa että Pietarin kadettikoulussa. Valmistuttuaan Byström siirtyi Tukholman sota-akatemiaan upseeriksi ja pianonsoiton opettajaksi. Hän sävelsi mm. kolme sonaattia viululle ja pianofortelle. Persoonalliset sonaatit herättivät aikalaisten huomion.
Carl Ludvig Lithander (1773–1843) ja Fredrik Emanuel Lithander (1777–1823)
Lithanderin perheeseen kuului seitsemän lasta, joista ainakin neljä veljeä ja sisar Charlotte sävelsivät ja soittivat. Säveltäjäveljeksistä kuuluisin on Carl Ludvig Lithander, upseeri ja suomalaisen klassismin ajan merkittävin säveltäjä. Hän lähti nuorena kiertämään Keski-Eurooppaa perheensä kanssa ja sai mainetta taitavana pianistina. Carl Ludvig Lithander on säveltänyt kaksi pianosonaattia.
Fredrik Lithander sai koulutuksensa Porvoossa, lähti sitten Turkuun ja toimi siellä Turun soitannollisessa seurassa. Turusta Fredrik Lithander muutti Pietariin, jossa hän toimi yksityisenä pianonsoitonopettajana ja sai mainetta säveltäjänä. Useat Fredrik Lithanderin sävellyksistä on painettu Pietarissa ja hänellä tiedetään olleen läheiset yhteydet hoviin.
Bernhard Henrik Crusell 1775–1838
Bernhard Henrik Crusell oli klarinettivirtuoosi ja ensimmäinen todella kansainvälinen suomalainen muusikko. Crusell sävelsi kolme klarinettikonserttoa, jotka vetävät vertoja Mozartin ja Weberinkin konsertoille. Crusell sävelsi myös mm. lauluja Runebergin teksteihin. Yksi hänen tunnetuimmista mieskuorolauluistaan on Oi terve Pohjola. Crusellin kotikaupungissa Uudessakaupungissa vietetään kesäisin Crusell-puupuhallinviikkoja.
Fredrik Pacius 1809–1891
Fredrik Pacius oli saksalainen säveltäjä, joka 25-vuotiaana muutti Suomeen. Nykyisin Pacius muistetaan ennen kaikkea Maamme-laulun säveltäjänä ja suomalaisen musiikkielämän isänä. Hän sävelsi ensimmäisen suomalaisen oopperan Kaarle-kuninkaan metsästyksen, joka esitettiin Helsingissä amatöörivoimin 1852.
Karl Collan 1828–1871
Karl Collan, Paciuksen vävy oli Helsingin yliopiston kirjastonhoitaja ja saksan kielen lehtori. Hän oli itseoppinut säveltäjä, joka harrasti yksinlaulujen ja lied-musiikin säveltämistä. Collan ehti julkaista kahdeksan laulukokoelmaa ennen kuin menehtyi 43-vuotiaana Helsingissä koleraan.
Martin Wegelius 1846–1906
Kuoroaktiivi ja säveltäjä Martin Wegelius perusti 1882 Helsinkiin musiikkiopiston, joka nykyisin tunnetaan Sibelius-Akatemiana. Tätä ennen suomalaiset muusikot olivat hankkineet koulutuksensa ulkomailla, lähinnä Saksassa. Uuden musiikkiopiston mallina oli Wegeliuksen oma entinen opinahjo, Leipzigin konservatorio.
Pietari (Pekka) Juhani Hannikainen 1854–1924
PJ Hannikainen oli niin säveltäjänä kuin musiikkielämän vaikuttajanakin tärkeässä asemassa, kun 1880-luvulla luotiin pohjaa suomalaiselle mieskuorolaululle. Hän oli aktiivisesti mukana Ylioppilaskunnan laulajien (YL) toiminnassa, ja ryhtyi kuoron ensimmäiseksi johtajaksi. Hannikainen sävelsi pääasiassa kuoroteoksia ja lastenlauluja. Hänen tunnetuimpiin lauluihinsa lukeutuvat mm. Joulupukki, Oravan pesä ja Joulu, joulu tullut on.
Robert Kajanus 1856–1933
Kapellimestari ja säveltäjä Robert Kajanus päätti opintonsa Saksassa 1882, palasi Suomeen ja perusti syksyllä ensimmäisen vakinaisen sinfoniaorkesterin – nykyisen Helsingin kaupunginorkesterin. Kajanus oli nousevan suomalaisuusaatteen vahva kannattaja. Hänen varsinainen pääteoksensa on Aino-sävelrunoelma, jota joskus kutsuttiin Aino-sinfoniaksikin.
Jean Sibelius 1865–1957
Jean Sibelius on Suomen kansallissäveltäjä ja kansainvälisesti tunnetuin säveltäjä. Nuorena Sibelius opiskeli viulunsoittoa ja sävellystä Wegeliuksen johdolla Helsingin musiikkiopistossa, joka nykyisin kantaa hänen nimeään Sibelius-Akatemiana. Sibelius erottui heti joukosta omaperäisyydellään.
1800-luvun lopulla Suomessa syntyi liike nimeltä karelianismi. Uskottiin, että Kalevalan maailma voitiin löytää elävänä todellisuutena Karjalasta. Taiteilijat kiersivät Karjalassa etsimässä ideoita. Myös Sibelius oli kiinnostunut säveltämään musiikkia, joka olisi ainutlaatuisen suomalaista. Hän tutki Kalevalaa ja runolaulua, ja suunnitteli ensimmäistä merkittävää teostaan, sinfonista runoa Kullervoa. Sen ensiesitys 1892 oli avainhetki suomalaisen musiikin historiassa. Teos otettiin sekavin mutta innostunein tuntein vastaan.
1890-luvulla Suomessa elettiin jännittäviä aikoja. Venäjän keisari antoi helmikuussa 1899 manifestin, mikä Suomessa tulkittiin sortotoimeksi maan itsehallintoa vastaan. Maassa kasvoi isänmaallinen kansallistunne. Kansalaiset kaipasivat uudenlaista, suomalaista musiikkia, johon Sibeliuksen sävellykset vastasivat.
Isänmaallisten teostensa ansiosta Sibeliuksesta lähes kansallissankari. Sinfoniat eivät olleetkaan tavalliselle kansalle niin tuttuja kuin esimerkiksi vuonna 1900 sävelletty, isänmaallisuuden symboliksi noussut Finlandia, jota on myöhemmin ehdotettu jopa uudeksi kansallislauluksi. Sibelius on toki kuuluisa myös seitsemästä sinfoniastaan. Niistä toinen on kansainvälisesti tunnetuin.
Sibelius loi Suomelle kansallisen musiikkityylin. Vaikka monet muut säveltäjät saivat häneltä vaikutteita, oli Sibeliuksen tyyli silti niin omintakeista, ettei se saanut suoranaisia seuraajia. Sibeliuksen asema suomalaisessa musiikissa on jopa niin vahva, että monet lahjakkaat säveltäjät ovat kokeneet jääneensä hänen varjoonsa. Sibeliuksen oppilaisiin kuuluivat mm. Leevi Madetoja, Toivo Kuula, Oskar Merikanto, Erkki Melartin ja Selim Palmgren. Oli pitkälti Sibeliuksen ansiota, että orkesterimusiikista ja erityisesti sinfoniasta tuli kunnioitetuin säveltämisen laji Suomessa pitkäksi aikaa.
Oskar Merikanto 1868–1924
Oskar Merikanto oli kansallisromantikko, monipuolinen säveltäjä ja etevä pianisti. Merikanto muistetaan parhaiten runsaasta 150 yksinlaulustaan, jotka tekivät hänestä kansan keskuudessa jopa Sibeliusta suositumman. Merikannon tunnetuimpiin lauluhin kuuluvat mm. Pai, pai, paitaressu, Laula tyttö!, Hän kulkevi kuin yli kukkien ja Ilta tuntureilla. Pianokappaleista tunnetuin on Kesäilta (Kesäillan valssi). Merikannon lauluille on ominaista suomalaisen runouden käyttö sanoituksena ja melodioiden kansanomainen luonne.
Oskar Merikanto kuului 1911 Suomalaisen Oopperan perustajiin ja toimi sen ensimmäisenä kapellimestarina. Merikannon säveltämät oopperat ovat Pohjan neiti (1898), Elinan surma (1910) ja Regina von Emmeritz (1920).
Armas Järnefelt 1869–1958
Opiskeluaikoinaan Saksassa Armas Järnefelt ihastui saksalaisen säveltäjän Wagnerin musiikkiin, jonka vaikutus Järnefeltin tuotantoon oli merkittävä. Järnefelt sävelsi kansallisromanttisia orkesteriteoksia sekä kuoro- ja yksinlauluja.
Ajan myötä Järnefeltin luovuuden kipinä alkoi hiipua, ja hän keskitti energiansa kapellimestarina toimimiseen. Osin tästä oli vastuussa Järnefeltin vanha opiskelutoveri ja lanko, häntä neljä vuotta vanhempi Sibelius. Järnefelt tunsi, että hänen oma lahjakkuutensa kalpeni Sibeliuksen rinnalla, mikä lannisti häntä säveltäjänä.
Erkki Melartin 1875–1937
Erkki Melartin oli Sibeliuksen aikalainen ja oppilas, joka tunnettiin yhtenä myöhäisromantiikan ajan monipuolisimpana ja tuotteliaimpana säveltäjänä. Avomielinen ja kokeilunhaluinen Melartin muistetaan kuudesta sinfoniastaan, Aino-oopperasta, Sininen helmi -baletista, kamari- ja orkesterimusiikista, pianoteoksista, kansanlaulusovituksista ja lastenlauluista. Melartin toimi aikoinaan Helsingin musiikkiopiston, nykyisen Sibelius-Akatemian johtajana.
Selim Palmgren 1878–1951
Säveltäjä ja pianisti Selim Palmgrenin pianotuotanto on ainutlaatuisen laaja Suomessa. Hän päätti jo varhain jättää Kalevala-aiheet ja orkesterimusiikin Sibeliuksen hoivaan, ja keskittyi enimmäkseen pianomusiikkiin. Palmgrenia onkin nimitetty pohjoisen Chopiniksi. Vuonna 1913 valmistunut kolmas pianokonsertto "Virta" oli Palgrenin suosituin sävellys.
Palmgren oli kenties aikansa kansainvälisin suomalaissäveltäjä. Kuultuaan opiskeluaikanaan Saksassa suomalaista mieskuoroa Palmgren kiinnostui myös mieskuorosta instrumenttina. Palattuaan Suomeen häntä pyydettiin Ylioppilaskunnan Laulajien johtajaksi. Palmgrenin tunnetuimpiin kuoroteoksiin kuuluvat mm. Hiihtäjän virsi, Laiskurin laulu, Tuutulaulu, Paimenen ilo ja Soi, soi kaisla.
Armas ja Maikki Järnefeltin Helsingissä järjestämät oopperanäytännöt saivat Palmgrenin innostumaan myös oopperan mahdollisuuksista. Palgrenin ooppera Daniel Hjort sai ensi-iltansa 1910. Oopperan pääosissa lauloivat William Hammar ja Maikki Järnefelt, josta tuli Palmgrenin puoliso.
Toivo Kuula 1883–1918
Toivo Kuulan musiikki on kansallisromanttista, tunteikasta ja paatoksellista. Kuula sävelsi kuoro- ja yksinlauluja sekä kamari- ja orkesterimusiikkia. Kuulan kuorolauluista tunnetuimpia ovat mm. Meren virsi, Siell’ on kauan jo kukkineet omenapuut, Virta venhettä vie ja Nuijamiesten marssi. Hänen yksinlaulujaan ovat mm. Syystunnelma, Aamulaulu ja Tuijotin tulehen kauan.
Toivo Kuula kuoli vasta 35-vuotiaana haavoituttuaan ampumavälikohtauksessa valkoisten voitonjuhlassa kansalaissodan jälkeen 1918. Kuulan viimeisen ja ehkä merkittävimmän sävellyksen, Stabat materin (1914–18), täydensi hänen kuolemansa jälkeen hänen hyvä ystävänsä Leevi Madetoja.
Armas Launis 1884–1959
Armas Launis oli pääasiassa oopperasäveltäjä. Hän sai valmiiksi kahdeksan oopperaa, joista tunnetuimmat ovat Aleksis Kivi (1913) ja Kullervo (1917). Oopperoiden lisäksi Launis sävelsi orkesteri- ja kamarimusiikkia, pianokappaleita ja lauluja. Launiksen asema suomalaisten säveltäjien joukossa on ollut etäinen osin siksi, että hän muutti Nizzaan 1930-luvulla, ja asui sen jälkeen suurimmaksi osaksi ulkomailla.
Leevi Madetoja 1887–1947
Leevi Madetoja oli suomalaisen myöhäisromantiikan ajan säveltäjä. Hän vietti pitkiä aikoja Ranskassa, mikä kuuluu hänen melankolisen tyylikkäässä musiikissaan. Nuorena Leevi Madetoja sävelsi kamarimusiikkia, mutta siirtyi sitten orkesterimusiikin pariin. Madetoja sävelsi myös kuoroteoksia ja yksinlauluja.
Madetojan ensimmäinen ooppera Pohjalaisia sai vuoden 1924 ensi-illassaan innostuneen vastaanoton ja kohosi pian kansallisoopperan asemaan. Vuonna 1934 sai ensi-iltansa toinen ooppera Juha, joka ei korkeatasoisesta musiikistaan huolimatta saavuttanut yhtä suurta menestystä. Sinfonioita Madetoja sävelsi kolme. Niistä kolmas (1922–26) on Madetojan mestariteos, joka vetää vertoja Sibeliuksellekin. Madetojan pääteoksiin kuuluu myös japanilaisaiheinen balettipantomiimi Okon Fuoko.
Yksityiselämässään Madetojalla oli omat murheensa. Kansalaissota kosketti häntä syvällisesti, sillä sen yhteydessä saivat surmansa sekä Madetojan veli että hänen hyvä säveltäjäystävänsä Toivo Kuula. Madetoja sävelsi veljensä muistoksi pianoteoksen Kuoleman puutarha. Avioliitto L. Onervan kanssa oli myrskyisä, ja elämänsä loppupuolella molemmat alkoholisoituivat pahasti. 1940-luvulla ennen kuolemaansa Madetoja sävelsi vielä muutamia pienimuotoisia teoksia.
Ernest Pingoud 1887–1942
Pietarissa syntynyt Ernest Pingoud muutti Suomeen vuonna 1917. Pingoudin sävellystuotanto on hyvin monitahoinen, ulottuen iskelmistä sinfonisiin runoihin. Teostensa aiheissa Pingoud oli myöskin monipuolinen: aiheet vaihtelevat avaruudesta kaupungin luonteeseen, jota Pingoud kuvasi teoksessaan Suurkaupungin kasvot.
Väinö Raitio 1891–1945
Väinö Raition musiikki jäi valitettavan vähälle huomiolle pitkäksi aikaa hänen kuolemansa jälkeen. Säveltäjänä hän oli syrjäänvetäytyvä ja yksityisyyttään varjeleva, eivätkä aikalaiset aina osanneet arvostaa hänen teoksiaan.
Raitio opiskeli Helsingin musiikkiopistossa ja Moskovassa, josta hän sai ekspressionistisia tyylivirikkeitä musiikkiinsa. Hänen tärkeimpiin 1920-luvun teoksiinsa kuuluvat orkesterirunoelma Fantasia estatica (1921), orkesteriteos Antigone (1921–22), Raition poismenneelle kissalleen omistama Kuutamo Jupiterissa (1922–23) sekä Fantasia poetica (1923). 1930- ja 40-luvuilla Raitio sävelsi oopperat Prinsessa Cecilia (1933) ja Kaksi kuningatarta (1937-40) sekä baletit Vesipatsas (1929) ja Le ballet grotesque (1943).
Yrjö Kilpinen 1892–1959
Yrjö Kilpinen oli Toivo Kuulan oppilas, mutta pääasiassa säveltäjänä itseoppinut. Hänet tunnetaan parhaiten yksinlauluista, joita syntyi peräti 790 kappaletta. Tyyliltään Kilpinen oli uusklassikko.
Aarre Merikanto 1893–1958
Aarre Merikanto oli säveltäjä Oskar Merikannon poika. Ensimmäisen oopperansa hän sävelsi jo 16-vuotiaana. Merikannon 1920-luvulla säveltämä musiikki kohtasi kuitenkin kylmää kritiikkiä – aikalaiset eivät arvostaneet hänen omaperäisiä teoksiaan, jotka vasta vuosikymmenten kuluttua ovat saaneet ansaitsemaansa huomiota.
Merikannon pääteos Juha-ooppera (1920–22) jäi taiteilijapiirien erimielisyyksistä johtuen tyystin esittämättä, mistä loukkaantuneena Merikanto ei sittemmin säveltänyt oopperoita. Tästä huolimatta hän jatkoi sinnikkäästi muiden modernististen sävellystöidensä laatimista, joskin hänen tyylinsä muuttui vähitellen perinteisemmäksi.
Juhan ohella Merikannon tärkeimpiä teoksia ovat mm. kolme sinfoniaa sekä orkesteriteokset Fantasia (1923), Pan (1924), Sinfoninen harjoitelma (1928), Notturno (1929), Ekho (1922) ja Konsertto yhdeksälle soittimelle (1925).
Sulho Ranta 1901–1960
Sulho Ranta oli yksi 1920-luvun nuorista Tulenkantajat-ryhmän jäsenistä, säveltäjä ja aktiivinen musiikkielämän vaikuttaja. Sävellystyönsä ohella Ranta julkaisi useita oppikirjoja aina sointuopista musiikin historiaan.
Uuno Klami 1900–1961
Uuno Klami ehti elämänsa aikana matkustaa paljon ja saada kosmopoliitin säveltäjän maineen. Klami opiskeli 1920-luvulla Pariisissa, ja palattuaan takaisin Suomeen piti Helsingissä ensimmäisen sävellyskonserttinsa, jossa sai kantaesityksensä suuren suosion saanut Karjalainen rapsodia (1927).
Uuno Klamin 1930-luvun pääteoksiin kuuluvat Kalevala-sarja (1930-33/1943) orkesterille sekä oratorio Psalmus (1932-36). Klami on itse todennut Kalevala-sarjan lähtökohdista: "Koetin tässä kuten muissakin teoksissani parhaani mukaan karttaa sitä raskasmielisyyttä ja syvää alakuloisuutta, josta suomalaista musiikkia varsinkin ulkomailla on ankarastikin arvosteltu." Uuno Klamin raikas musiikki välttikin turhaa yltiötunteellisuutta.
Helvi Leiviskä 1902–1982
Helvi Leiviskä joutui kokemaan aikansa yleiset naissäveltäjiin liitetyt ennakkoluulot. Hän suoritti kuitenkin Erkki Melartinin johdolla sävellysdiplomin ja matkusti kollegojensa tavoin ulkomaille täydentämään opintojaan. Sävelkieleltään Leiviskä oli monia aikalaisiaan abstraktimpi.
Erik Bergman 1911–2006
Erik Bergmanin sävellysten innoituksena olivat muinaiset ja eksoottiset kulttuurit, joihin säveltäjä tutustui lukuisilla ulkomaanmatkoillaan. Hänen pääteoksiinsa lukeutuvat mm. arabialaiseen musiikkiin perustuva Rubaiyat (1953), Istanbulin aamusumuisen maiseman innoittama Aubade (1958) ja muinaisegyptiläisiin teksteihin pohjaava Hathor-sarja (1971). Bergmanin sävellystuotannon painopisteen muodostavat laulu- ja kuoroteokset. Niihin lukeutuvat mm. Lapponia (1975), Voices in the Night (1977) ja Dreams (1977), jotka ovat tekstittömiä teoksia, joissa kuoro laulaa erillisiä vokaaleja, konsonantteja ja diftongeja.
Erik Bergmanin säveltäjänura käynnistyi melko myöhään, mutta hän oli varsin tuottelias. Bergmanin 1980-luvun tuotanto huipentui oopperaan Det sjungande trädet (1986-88), johon libreton kirjoitti Bo Carpelan.
Tauno Marttinen (s. 1912)
Tauno Marttisen sanotaan löytäneen oman lajinsa ennen kaikkea sinfonisessa runossa, mutta hänen lähes 400 teosta käsittävään, monipuoliseen tuotantoonsa kuuluu myös mm. 15 oopperaa. Niistä parhaiten tunnettu on TV-ooppera Poltettu oranssi, joka taltioitiin Yleisradiolle 1968.
"Hämeenlinnan shamaaniksi" kutsuttua Marttista ovat aina kiinnostaneet myyttiset ja maagiset aiheet, mikä näkyy ja kuuluu hänen teoksissaan. Säveltäjä on itse kertonut luottavansa vapaaseen, spontaaniin inspiraatioon työtä tehdessän.
Ahti Sonninen 1914–1984
Ahti Sonnisen sävellystuotannossa kuuluu paitsi tyylillinen monimuotoisuus, myös laaja tunnelmien kirjo. Sonnista kiinnostivat myytit, kalevalaisuus ja sadut, jotka kaikki ovat vahvasti kuultavissa hänen tuotannossaan.
Sonninen sävelsi sinfonista musiikkia, konserttoja, oopperoita, baletteja ja elokuvamusiikkia. Hänen ehkä rakastetuin teoksensa on baletti Pessi ja Illusia.
Einar Englund 1916–1999
Einar Englund oli etevä pianisti ja säveltäjä, jonka sävellystyön painopistealueen muodostavat hänen seitsemän sinfoniaansa ja kuusi konserttoaan. Englund kirjoitti myös viihdemusiikkia nimimerkillä Marcus Eje. Englund sävelsi musiikkia mm. Erik Blombergin palkittuun Valkoinen peura -elokuvaan, ja voitti Jussi-palkinnon 1952.
Säveltäjänä Englund oli tyylilleen uskollinen: 1960-luvulla hän tuomitsi ankarasti nykymusiikin uudet virtaukset, ja pitäytyi itse uusklassisessa tyylissä. Hän otti monen muun säveltäjän tavoin tyylillisen irtioton Sibeliuksesta ja myös puhui julkisesti kokemuksistaan Sibeliuksen varjossa säveltämisestä.
Tauno Pylkkänen 1918–1980
Tauno Pylkkänen yhdistetään nykyisin säveltäjänä ennen kaikkea oopperaan. Hänen läpimurtoteoksensa Mare ja hänen poikansa syntyi vuonna 1943 ja esitettiin ensikerran Suomalaisessa oopperassa 1945. Aikalaisensa Väinö Raition tavoin suuri osa Pylkkäsen oopperoista on jäänyt unohduksiin. Pylkkänen sai kuitenkin aikansa musiikkiarvostelijoilta kiitosta teoksistaan, joita pidettiin Raition teoksia helpommin lähestyttävinä.
Joonas Kokkonen (1921–1996)
Säveltäjäuransa ohella Joonas Kokkonen oli merkittävä musiikkielämän vaikuttaja, sävellyksen professori ja akateemikko. Hänet tunnetaan myös suurena humoristina, joka kertoi mielellään tarinoita ja kaskuja.
Kokkosen musiikki herätti nuoremman polven säveltäjissä myös vastarintaa. 1970-luvulla Korvat auki -yhdistyksen piirissä syntyi käsite "karvalakkioopperat", jolla viitattiin Kokkosen Viimeisten kiusausten (1972-75) tapaisiin oopperoihin, joiden aihepiiri kuvasi suomalaisia yksinkertaisina "metsäläisinä". Viimeisten kiusausten menestys oli kuitenkin valtava, ja yhdessä Aulis Sallisen Ratsumiehen ja Punaisen Viivan kanssa se aloitti oopperabuumin suomalaisessa säveltämisessä.
Einojuhani Rautavaara (s. 1928)
Einojuhani Rautavaara opiskeli musiikkitiedettä Helsingin yliopistossa ja sävellystä Sibelius-Akatemiassa opettajanaan Aarre Merikanto. Vuonna 1954 Rautavaara voitti yhdysvaltalaisen puhallinorkesterikilpailun teoksella A Requeim of our Time. Tämä herätti huomiota kotimaassa, ja Rautavaara sai Sibeliuksen suosituksesta Koussevitzky-säätiön apurahan, jonka avulla hän jatkoi opintojaan Yhdysvalloissa.
Einojuhani Rautavaara on tyylillisesti monivivahteinen säveltäjä. Hän kuuluu sodanjälkeiseen sukupolveen, joka pyrki irti kansallisromanttisesta perinteestä. Rautavaara on säveltänyt paljon oopperoita, joista kuuteen hän on kirjoittanut itse libretot. Rautavaaran viimeisimpiä oopperoita ovat mm. Thomas (1985), Vincent (1987), Auringon talo (1990), Aleksis Kivi (1996) ja Rasputin (2003). Sinfonioita Rautavaara on säveltänyt kahdeksan.
Usko Meriläinen (1930–2004)
Erik Bergmanin ja Paavo Heinisen tavoin Usko Meriläinen piti musiikissaan modernismin lippua korkealla. Meriläinen oli kiinnostunut soitinten erityislaatuisten luonteenpiirteiden esiintuomisesta musiikissaan. Erityisesti huilu oli Meriläiselle tärkeä soitin. Myös elektronisen musiikin tulo Suomeen kuuluu hänen tuotannossaan.
Jorma Panula (s. 1930)
Jorma Panula tunnetaan säveltäjänä, kapellimestarina ja pedagogina. Panulan sävellystuotanto kattaa monipuolisesti musiikkilajeja iskelmistä orkesterimusiikkiin. Panulan tärkeimpiä teoksia ovat mm. kansanoopperat Jaakko Ilkka (1978) ja Jokiooppera (1982) sekä musikaalit Ruma Elsa (1958) ja Puukkojunkkarit (1972).
Ilkka Kuusisto (s. 1933)
Suuren määrän oopperoita säveltänyt Ilkka Kuusisto aloitti uransa jo ennen Suomen niin kutsuttua "oopperabuumia". Kuusisto on liikkunut laaja-alaisesti lajin sisällä, ja kirjoittanut mm. lastenoopperoita ja musikaalejakin. Hänen tärkeimpiin teoksiinsa kuuluvat oopperat Miehen kylkiluu (1977-78), Jääkäri Ståhl (1981-82) ja Muumiooppera lapsille (1974). Oopperamusiikin lisäksi Kuusisto on säveltänyt mm. orkesteriteoksia, baletteja ja lauluja. Säveltäjä Taneli Kuusisto on Ilkka Kuusiston isä.
Aulis Sallinen (s. 1935)
Aulis Sallisen laajaan tuotantoon kuuluu orkesteriteoksia, konserttoja, kamarimusiikki ja lauluja. Ehkä parhaiten hänet kuitenkin tunnetaan roolistaan suomalaisen oopperan kehittäjänä. Yhdessä Joonas Kokkosen Viimeisten kiusausten kanssa Sallisen Ratsumies (1973-74) ja Punainen viiva (1976-78) aloittivat oopperabuumina tunnetun kauden suomalaisen oopperan historiassa. Sallisen muita oopperoita ovat Kuningas lähtee Ranskaan (1983), Kullervo (1986-88), Palatsi (1991-93) ja Kuningas Lear (1998-99).
Kari Rydman (s. 1936)
Kari Rydman on tullut pääasiassa tunnetuksi populaarimusiikin saralla, mutta hän on säveltänyt myös orkesteri- ja kamarimusiikkiteoksia, jotka edustavat hänen "radikaalia kauttaan" 1960-luvulla. Rydmanin tärkeimpiin teoksiin lukeutuvat mm. Sérénade a Djamila Boupacha jousille ja Symphony of Modern Worlds orkesterille.
Paavo Heininen (s. 1938)
Paavo Heinisen tuotanto kattaa lähes kaikki sävellysmuodot. Hän on tehnyt musiikkia niin orkesterille, soolosoittimille, kamariyhtyeille kuin big bandillekin. Heininen on myös säveltänyt oopperat Silkkirumpu (1981-83) ja Veitsi (1985-88). Heininen on säveltäjän uransa ohella tehnyt yli kolmikymmenvuotisen uran kouluttaen nuorta säveltäjäpolvea.
Kaj Chydenius (s. 1939)
Suomen musiikkinuorison perustajajäseniin 1960-luvulla kuulunut Kaj Chydenius osallistu aktiivisesti suomalaisen taidemusiikin uudistamiseen. Chydeniuksen tunnetuin sävellys lienee Lapualaisooppera (1966), josta poliittisen laululiikkeen katsotaan saaneen alkunsa. Chydenius on myös säveltänyt 14 muuta oopperaa sekä runsaasti populaarimusiikkia.
Henrik Otto Donner (s. 1939)
Henrik Otto Donnerista tuli 1960-luvulla perustetun Suomen musiikkinuorison aktiivinen jäsen. Yhdistyksen tarkoituksena oli herätellä suomalaista musiikkielämää ja -koulutusta pysähtyneisyyden tilasta ja luoda yhteistyötä eri taiteenlajien välille. Säveltäjänä ja muusikkona Donner on tullut myös tunnetuksi jazzin eteenpäinviejänä Suomessa.
Erkki Salmenhaara (1941–2002)
Erkki Salmenhaara kuului 1960-luvulla Suomen musiikkinuorisoon, joka otti tehtäväkseen kyseenalaistaa vallitsevia arvoja ja viedä musiikkia sellaisiin paikkoihin, joissa sitä ei aiemmin ollut kuultu. Salmenhaara oli sävellystekniikoidensa ja -tyyliensä kautta monella tapaa aikaansa edellä. Salmenhaaran tuotantoon kuuluu mm. viisi sinfoniaa, ooppera Portugalin nainen sekä orkesteri-, kamari- ja kuoromusiikkia. Säveltäjätyönsä ohella hän oli musiikkitieteen professori ja musiikintutkija.
Pehr Henrik Nordgren (s. 1944)
Joonas Kokkosen johdolla opiskellut Pehr Henrik Nordgren liikkuu sulavasti yli tyylirajojen ja koulukuntien. Hänen tuotannolleen on ominaista sävellysmuotojen ja tyylien moninaisuus. Niin suomalainen kansanmusiikki kuin Japanissa vietetyt opiskeluvuodet kuuluvat Nordgrenin teoksissa.
Leif Segerstam (s. 1944)
Leif Segerstam kuuluu suomalaisen musiikkielämän kiistämättömiin merkkihahmoihin. Hänet tunnetaan Suomen historian tuotteliaimpana sinfonikkona: tähän mennessä sinfonioita on syntynyt jo pitkälle toista sataa. Sävellystyönsä lisäksi Segerstam on luonut merkittävän kansainvälisen uran kapellimestarina.
Kalevi Aho (s. 1945)
Einojuhani rautavaaran johdolla opiskelleen Kalevi Ahon tuotannon kaksi tärkeätä aluetta ovat ooppera ja sinfonia. Sinfonioillaan Ahon on kuvattu pyrkivän ravistelemaan ja herkistämään kuulijaa. Ensimmäinen sinfonioista syntyi jo vuonna 1969.
Ahon oopperoita ovat Avain (1978-79), Hyönteiselämää (1985-87), Ennen kuin me kaikki olemme hukkuneet (1995/99) ja Salaisuuksien kirja (1998). Aho myös opettaa sävellystä ja kirjoittaa musiikista.
Jukka Tiensuu (s. 1948)
Jukka Tiensuu on ollut monella tavoin tiennäyttäjä suomalaisessa musiikissa. Mm. elektronisella musiikilla on hänen tuotannossaan tärkeä rooli. Tiensuu on merkittävä suomalaisen musiikkielämän taustavaikuttaja. Hän perusti Helsinki Biennalen (nykyisin Musica Nova Helsinki) ja Viitasaaren Musiikin Ajan vuonna 1981. Tiensuu oli myös tärkeä vaikuttaja Korvat auki -yhdistyksen nuorille säveltäjille 1970–80-luvuilla.
Eero Hämeenniemi (s. 1951)
Eero Hämeenniemi kuuluu Korvat auki -yhdistyksen perustajiin. Yhdistys syntyi Hämeenniemen Sibelius-Akatemiassa pitämän kurssin ympärille.
Hämeenniemen oma säveltäjänura on monimuotoinen. Hänen kiinnostuksensa on ulottunut improvisaatiosta intialaiseen musiikkiin. Hämeenniemi on säveltänyt musiikkia kaiken kokoisille orkestereille, ja konserttoja mm. viululle ja sähkökitaralle.
Kaija Saariaho (s. 1952)
Kaija Saariaho kuuluu säveltäjäpolveen, joka perusti Korvat auki -yhdistyksen 1970- ja 1980-lukujen taitteessa. Saariaholla oli kuvataiteilijatausta, josta hän siirtyi säveltäjäksi. 1980-luvun alussa Saariaho lähti Pariisiin opiskelemaan, ja sai sieltä vaikutteita, jotka ovat kuuluneet hänen tuotannossaan mm. tietokonemusiikin kautta. Saariahon ensimmäinen ooppera Kaukainen rakkaus esitettiin ensikerran vuonna 2000.
Tapani Länsiö (s. 1953)
Tapani Länsiön tuotanto sisältää runsaasti kuoromusiikkia, erityisesti teoksia mieskuorolle. Länsiö on säveltänyt teoksia orkesterimusiikista elokuvamusiikkiin. Lisäksi hän on tehnyt oopperan Sulka, joka kantaesitettiin Suomen Kansallisoopperassa 2001. Nuorena Länsiö kuului Korvat auki -ryhmän ydinporukkaan.
Olli Kortekangas (s. 1955)
Olli Kortekangas tuntuu olleen Korvat auki -yhdistyksen toisinajattelija. Kun useimmat muut yhdistyksen jäsenet keskittyivät kokeilemaan erilaisia modernistisia sävellysmuotoja, Kortekangas säilytti kriittisyytensä. Hänen tuotannossaan pyrkimys kyseenalaistamiseen kuuluu alkuvuosien humoristisuutena ja myöhäisemmän tuotannon pohdiskelevuutena. Kortekankaan viimeaikaisessa tuotannossa vokaalimusiikin rinnalle ovat nousseet tärkeänä osana orkesteriteokset.
Jouni Kaipainen (s. 1956)
Jouni Kaipainen oli yksi Korvat auki -yhdistyksen perustajista. Hänen sanotaan olevan myös yhden suomalaisen musiikkielämän lennokkaimman termin takana – nuoren radikaalin säveltäjän antama lehtihaastattelu nosti "karvalakkioopperat" ensikertaa otsikoihin.
Tuotannossaan Kaipainen on siirtynyt nuoruutensa teosten kärkevästä linjasta pehmeämpään, selkeään sointiin. Kaipaisen tuotanto sisältää musiikkia niin orkesterille kuin kamarikokoonpanoille. Tärkeä rooli on myös vokaaliteoksilla.
Magnus Lindberg (s. 1958)
Korvat auki -yhdistyksen ja sen rinnalle syntyneen Toimii!-yhtyeen nimikkosäveltäjänä pidetty Magnus Lindberg on luonut uransa aikana oman, tunnusomaisen tyylinsä. Lindbergin omaperäinen teos Kraft toimi eräänlaisena katapulttina suomalaisen uuden musiikin nousulle 1980-luvulla. Lindbergin "luottosoitin" on ollut sinfoniaorkesteri, jolle hän on säveltänyt läpi uransa.
Esa-Pekka Salonen (s. 1958)
Korvat auki -porukkaan kuulunut Esa-Pekka Salonen on tehnyt uran sekä säveltäjänä että kapellimestarina. Salonen aloitti säveltämisen jo 1970-luvulla, mutta hänen nopea ja menestyksekäs urakehityksensä kapellimestarina vei hänen huomionsa suureksi osaksi 1980-lukua. 1990-luvulta alkaen Salonen on saanut mainetta myös säveltäjänä, ja hän on ottanut vaikutteita musiikkiinsa mm. uudesta kotikaupungistaan Los Angelesista. Salosen myöhempiin teoksiin lukeutuvat mm. L.A. Variations (1992/97), Foreign Bodies (2001) ja Wing on Wing (2004).
Muita suomalaisia nykysäveltäjiä:
Kirmo Lintinen
Taneli Kuusisto
Riikka Talvitie
Seppo Pohjola
Lotta Wennäkoski
Lauri Kilpiö
Uljas Pulkkis
Jarmo Sermilä
Herman Rechberger
Bengt Johansson
Thomas Byström
Heikki Sarmanto
Harri Wessman
Pekka Kostiainen
Jukka Koskinen
Juha T. Koskinen
Veli-Matti Puumala
Tauno Pylkkänen
Harri Vuori
Kimmo Hakala
Jorma Panula
Jyrki Linjama
Heino Kaski
Kimmo Pohjonen
Harri Ahmas
Anssi Tikanmäki
Timo-Juhani Kyllönen
  |
|