|
|
|
|
Otto Mäkilä oli vasta 16-vuotias kirjoittautuessaan Turun piirustuskouluun syksyllä 1920. Mäkilä opiskeli koulussa Ragnar Ungernin johdolla ja valmistui keväällä 1924 kiitettävin arvosanoin. Hän vietti lapsuutensa Turussa, Ruissalon saarella. Ehkä juuri siksi luonto oli Mäkilälle taiteen alkukohta ja samaistumisen kohde.
Mäkilä matkusti opiskelemaan Pariisiin vuonna 1930. Pariisissa Mäkilä opiskeli Académie de la Grande Chaumièressä sekä Académie Colarossissa vuosina 1930-1931. 1930-luvulla Suomen ilmapiiri oli konservatiivinen, eikä rohkaissut avantgardistisia näkemyksiä. Poikkeuksena olivat Turun suomenkieliset taidepiirit. Turun koulun kasvattina Mäkilä oli myös hyvin tietoinen taiteen uutta sisältöä koskeneista vaatimuksista, joita mm. Tulenkantajat uudistusvoimaiselta taiteelta odottivat.
Pariisissa opiskelu ja Tukholman Art Concret –näyttely vuonna 1930 antoivat Mäkilälle voimakkaita virikkeitä. Hän kiinnostui ulkoisen todellisuuden jäljentämisen sijaan ”sisäisiin todellisuusillusioneihin”, kuten Lars-Ivar Ringbom ilmaisi.
|
|
Outo maa
Edwin Lydén, joka oli turkulaisen modernismin pioneereja, oli tärkeä vaikuttaja Mäkilän taiteilijauralle. Lydén opetti, mutta oli myös taideteoreetikko ja –arvostelija. Lydén painotti omien sisäisten näkyjen tulkitsemisen tärkeyttä.
Mäkilän teossarja Satu, Ylösnousseet jumalat ja Outo maa teosten eri versiot kuvaavat autioita maisemia, pyramideja ja outoja vaeltajia. Ulla Vihanta on kirjoittanut, että olisi houkuttelevaa ajatella, että nuorta Mäkilää kiehtoi vuonna 1922 löydetty poikafaarao Tutankhamonin hauta. Samainen hautalöytö on inspiroinut Tulenkantajia ja Mika Waltariakin.
|
|
Runollinen surrealisti
Mäkilä omaksui Schopenhauerin ajatuksen ihmisestä oman maailmansa vankina, suljettuna pois luontoyhteydestä. Yksinäinen, omasta kuolevaisuudestaan tietoinen ihminen ei vapautunut edes unien voimalla. Hyvä esimerkki tästä on maalaus Omega II, joka on mahdollista lukea 24-vuotiaana kuolleen luonnonlyyrikon, Saima Harmajan, runon Sairas kuvalliseksi tulkinnaksi. Mäkilä oli itsekin erittäin kiinnostunut runoudesta, ja runot toimivat hänellä tärkeänä inspiraation lähteenä.
Mäkilän aiheet muuttuivat sodan kynnyksellä synkemmiksi. Kuolema-aiheen huipentuma on He näkevät, mitä me emme näe vuodelta 1939. Synkkien teosten vastapainoksi Mäkilä maalasi myös värikylläisiä, lämpöä ja elämänvoimaa hehkuneita niitty ja metsänäkymiä. Niiden innoittajina on pidetty Mäkilän lapsuuden maisemaa, Ruissaloa.
Mäkilä oli taitava koloristi, jonka maalaukset kuvaavat pääosin epätodellisia maisemia, eläin- ja ihmishahmoja. Idea ihmisen kaksitahoisesta olemuksesta kiinnosti häntä. Esimerkiksi Kesäyö-maalauksessa (1938), yhdistyvät naisen kasvot ja kesäöinen maisema, sisäinen ja ulkoinen todellisuus.
|
|
Pro Arte
Ajan henkinen ilmapiiri piti modernismia uhkatekijänä. Mäkilä oli perustamassa modernia ja persoonallista taidetta puolustavaa Pro Arte -ryhmää maalis-huhtikuussa 1934. Ryhmä syntyi Turun taiteilijaseuran sisäisen valtataistelun tuloksena, jossa toisena osapuolena olivat seuran nuoret jäsenet, jotka puolustivat yleisön suosimaa, kaupallista taidetta.
Mäkilä oli myös taidearvostelija sekä Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulun opettaja ja johtaja vuosina 1950-1955. Mäkilä oli opettajana pidetty ja pätevä sekä karismaattinen. Hän olikin monen nuoren taiteilijan esikuva. Mäkilä kuoli äkilliseen sairaskohtaukseen vuonna 1955.
|
|
Artikkelin lähteet
Ulla Vihanta: Otto Mäkilä. Artikkeli kirjassa Pinx. Maalaustaide Suomessa, Maalta kaupunkiin. Päätoimittaja Helena Sederholm. Helsinki: WSOY 2002.
Otto Mäkilä.1904-1955. Toim. Erik Bergh. Turun Taideyhdistyksen 91. vuosinäyttely 4.10 - 23.11.1986. Turku 1987.
|
|
Lea Keskitalo
|
|
Tuotanto/Ura
Maalauksia
1933 Satu 1938 Outo maa 1938 Meri 1938 Haaksirikko 1938 Kesäyö 1938 Poésie 1939 He näkevät, mitä me emme näe 1945 Yökulkija 1945 Omega I 1947 Omega II 1947 Caput mortuum 1947 Seireenit I 1949 Seireenit II 1951 Elämän erämaa
Kirjavinkit
Vihanta, Ulla: Otto Mäkilä. Teoksessa: PINX: maalaustaide Suomessa. [3] Maalta kaupunkiin. Weilin&Göös 2002. s. 160-165.
Vihanta, Ulla: Unelmaton uni: suomalaisen surrealismin filosofis-kirjallinen ja psykologinen tausta: Otto Mäkilän surrealistinen taide. Helsingin yliopisto, Taidehistorian laitos 1992. Taidehistorian laitoksen julkaisuja 11. (Väitöskirja)
Peltola, Leena: Uneksittu ja ajateltu maailma: Otto Mäkilän taiteilijantie. Teoksessa: Otto Mäkilä 1904-1955, näyttely 4.10.-23.11.1986. Turun taidemuseo 1986. s. 16-75.
Kymmenen taiteilijaa: Birger Jarl Carlstedt, Ole Kandelin, Anitra Lucander, Ernst Mether-Borgström, Otto Mäkilä, Lars-Gunnar Nordström, Schultz-Köln, Jaakko Somersalo, Per Stenius, Sam Vanni. Otava 1962.
Suomen taide: vuosikirja 1954-1955. WSOY 1956.
|
» Alkuun
|
|