YLE Uutiset Urheilu Ohjelmaopas Tietopalvelu Digitv.fi
Sininen Laulu - Suomen taiteen tarinoita
YLE Teema
Sarjan osien esittely
Etusivu
Sarjan esittely
Sarjan osat
Teematarinat
Taiteilijat
Haastatellut
Ajan esineet
Pikkutarinat
Lisätiedot
Tekijät
Palaute

Punakaartilainen vaimonsa kanssa, Otava
Sarjan osien esittely

Sarja alkaa YLE Teemalla keskiviikkona 29.8.2007 klo 21. Jakso uusitaan sunnuntaisin klo 15.10.
I osa

Ensimmäinen osa Tällaisia me olemme sijoittuu 1900-1920-luvulle. Ohjelmassa Jean Sibelius säveltää, Akseli Gallen-Kallela ja Albert Edelfelt maalaavat, ja Aleksis Kivi ja Maiju Lassila herättävät kirjoituksillaan kansakunnan käyntiin ja kohti repivää sisällissotaa.

» Tutustu 1. osaan
II osa

Toinen osa Omakuva, joka täytyi piirtää tutkii 1920-1929 tapahtumia, jolloin sisällissodasta toipuva Suomi aloittaa itsenäisenä kansakuntana. Wäinö Aaltonen veistää suomalaiset jylhiksi muotokuviksi, Joel Lehtonen puolestaan kirjaa putkinotkolaisiaan, ja Tulenkantajien metropoleihin ja koneromantiikkaan uskova ryhmä availee ikkunoita auki Eurooppaan.

» Tutustu 2. osaan
III osa

Kolmas osa Kahden Suomen draama kertoo 1930–1935 vuosista, jolloin Olavi Paavolainen matkusti maailmalla, Alvar Aalto suunnitteli ja isot orkesterit soittivat Helsingin urbaaniksi.

» Tutustu 3. osaan
IV osa

Neljäs osa Täyttyneiden toiveiden maa paljastaa, kuinka 1935–1939 vuosina suursodan uhka leijui Euroopan yllä. Samoihin aikoihin Frans Emil Sillanpää nouti kirjallisuuden Nobelin Ruotsista.

» Tutustu 4. osaan
V osa

Viides osa Miksi taistelemme tutkii kulttuurimme kirjoa vuosilta 1939–1944. Ohjelmassa tutustutaan mm. Pentti Haanpäähän, Georg de Godzinsky’n, Toivo Kärkeen ja Yrjö Jylhään.

» Tutustu 5. osaan
VI osa

Kuudes osa Maisema taistelun jälkeen kertoo vuosista 1945-1950. Sodan arvista nousee kulttuurin vasemmisto ja Sinuhe kertoo maan tilan hävityn sodan jälkeen.

» Tutustu 6. osaan
VII osa

Seitsemäs osa Särkyneen peilin sirpaleet kertoo vuosista 1950-1954. Modernismi hiipii Suomeen ja aiheuttaa hämmennystä.

» Tutustu 7. osaan
VIII osa

Kahdeksas osa Kansan ehdoilla 1955-60. Rillumarei haastaa Helsingin herrojen teeskentelyn.

» Tutustu 8. osaan
IX osa

Sarjan yhdeksäs osa Elämän näyttämöitä 1958-66. Linnan Pohjantähti kuvaa ja 60-luvun Suomi hajottaa menneisyyttään.

» Tutustu 9. osaan
X osa

Sarjan kymmenes osa Liekehtivä aika 1966-72.Taide osallistuu, kirjat joutuvat oikeuteen ja kesät täyttyvät festivaaleista.

» Tutustu 10. osaan
XI osa

Sarjan yhdestoista osa on nimeltään Kosketuspintoja todellisuuteen 1972-1982.

» Tutustu 11. osaan
XII osa

Viimeinen sarjan osa on Pohjantähden alla 1983-2000.

» Tutustu 12. osaan

» Alkuun

Sivun sisältö

» I osa
» II osa
» III osa
» IV osa
» V osa
» VI osa
» VII osa
» VIII osa
» IX osa
» X osa
» XI osa
» XII osa






| Lähetä sivu tuttavallesi   | Tulosta tämä sivu

© 2003 YLE Teema