1940- ja 50-luvun vaihteessa suomalaisessa kulttuurikentässä alkoi tapahtua runsaasti liikehdintää. Esiin nousi sukupolvi, joka ei ollut ollut mukana sodassa. Sodan käyneiden ja käymättömien välille kehittyi jonkinlainen sukupolvien kuilu. Nuori polvi nousi vastustamaan sotaaedeltäneen ajan arvoja ja valtarakenteita. Modernismi murtautui vihdoin Suomessakin esiin niin musiikissa, kuvataiteissa kuin kirjallisuudessakin. Suomenruotsalaisessa kirjallisuudessa modernismi oli vaikuttanut 1920-luvulta alkaen, 40-luvun lopulta lähtien nuoret suomenkieliset kirjailijat ja kriitikot alkoivat etsiä vaikutteita anglosaksisesta kirjallisuudesta aiempien saksalaisvaikutteiden sijaan.

			Pekka Lounela kertoo 1950-luvun kulttuurikentän vihaisista nuorista miehistä.

Kirjallisella kentällä runoilija V.A. Koskenniemi oli noussut valtansa huipulle. Hän käytti vaikutusvaltaansa arvottavana kriitikkona, kustannustoimittajana, apurahojen jakajana. Nuorempi polvi vastusti Koskenniemen auktoriteettiasemaa. Nuoremmista vahva mielipidevaikuttaja oli Tuomas Anhava, joka oli modernismin nostaja, ymmärtäjä ja selittäjä. Moderni runo synnytti pienimuotoisen kulttuuritaistelun, tiukka polemisointi oli hyvä kasvualusta pienlehdille.

Sotien jälkeen Suomessa oli syntynyt monia uusia kustantamoja ja kulttuurilehtiä. Kirjoja ostettiin enemmän kuin koskaan aiemmin, osittain siksi, että kaikesta muusta oli puutetta. Pienlehtien syntymä (ja kuolema) jatkui koko 50-luvun ajan. Kulttuurilehdet syntyivät ja versoivat eri ryhmien tarpeesta saada äänensä kuuluviin. Yleensä lehdet syntyivät jonkun pienen mutta tiiviin ryhmän ympärille ja niillä oli kulttuuripoliittinen ohjelma. Kaksi keskeistä, mutta tyyliltään ja tavoitteiltaan sekä elinkaareltaan täysin erilaista lehteä olivat Parnasso ja Arena.

	Otavan 60-vuotisjuhlat 1950 Kuvassa mm. Kai Laitinen, Lassi Nummi, Lasse Heikkilä, Juha Mannerkorpi ja Anja Vammelvuo

Parnasso perustettiin 1951 yhdistämällä kaksi 1940-luvun lopun lehteä, Näköala ja Ajan kirja. Ajan kirja oli Eino Leino -euran lehti, Näköalaa kustansi WSOY, päätoimittajanaan Aaro Hellaakoski. Molemmat lehdet olivat puhtaasti kirjallisuuslehtiä ja samoilla linjoilla jatkoi myös Parnasso. Parnasso asetti tehtäväkseen kirjallisen kulttuurin kehittämisen ja pyrki olemaan kirjailijoiden oma elin. Parnassoon kerääntyi pian 50-lukulaisten kirjallinen piiri, siihen kirjoittivat mm. Jouko Tyyri, Pentti Holappa ja Eino S. Repo. Tuomas Anhava oli toimitussihteerinä Suomalaisuuden liiton Suomalaisessa Suomessa, mutta kirjoitti Parnassoon modernismia selventäviä artikkeleita tyyliin Mitä lukijan tulee tietää (Ezra Poundin teoksen esittely) tai Runokieli ja loppuheittoisuus.

	Solveig von Schoultzin ja Marja-Liisa Vartion runot

Aivan erilaista lehtikulttuuria edusti Jörn Donnerin Arena, joka ilmestyi 1951-53. Arena pyrki olemaan kulttuuriradikaali, jonka asenteita olivat humanismi ja antimilitaristisuus ja joka hylkäsi "nyrpeän porvarillisuuden ja nyrpeän äärikommunismin." Lehdellä oli myös kielipoliittinen ohjelma, se halusi häivyttää rajaa suomen- ja ruotsinkielisen kulttuurin välillä. Ensimmäisessä numerossa ilmestyi vierekkäin Solveig von Schoultzin ja Marja-Liisa Vartion lyriikkaa. Arena piti henkisinä edeltäjinään 1920-luvulla ilmestyneitä suomenruotsalaisten modernistien lehtiä Ultraa ja Quosegoa. Päätoimittaja oli Christer Kihlman ja kirjoittajina sekä nuoren polven että vanhemman polven tekijöitä, mutta sekä Kihlmanin että Donnerin mukaan lehti oli alusta loppuun Donnerin oma projekti.

Jörn Donner piti yllä reipasta kulttuurikeskustelua ja runttasi pääkirjoituksessaan mm. Parnasson, Finsk Tidskriftin ja Hufvudstadsbladetin kulttuuriosaston. Arenassa tarjottiin keskustelun ja esseiden lisäksi koti- ja ulkomaista runoutta ja proosaa sekä tekijäesittelyitä.

Arenan viimeinen numero ilmestyi 1953, Parnasso sen sijaan ilmestyy yhä edelleen.

			Katso mitä Jörn Donner kertoo Arenasta.

Kuvataidelehtiä ilmestyi 1950-luvun alussa kolme, Kuva, Taide ja Taiteen maailma. Vuoteen -53 mennessä ne olivat kaikki lopettaneet. 1959 perustettiin Arina, jonka kirjoittajakuntaan kuuluivat mm. Ilmari Tapiovaara, Paula Häiväoja ja Pekka Suhonen. Arina eli yhden vuoden. Annamari Sarajaksen ympärille muodostui Välikysymys, jonka kirjoittajina vilahtelivat tutut nimet Jouko Tyyri, Ville ja Eino S. Repo ja Pentti Holappa. Pekka Lounelan muistelmien mukaan ensimmäistä Välikysymystä painettiin 5000 kappaletta ja palautettiin 4500 kappaletta. Luvut kuvaavat ehkä pienlehtien olemassaolotaistelua yleisemminkin. Vaasassa ilmestyi ruotsinkielinen Horisont, Oulussa Kaltio. Ylioppilaslehti nousi erityisesti Arvo Salon pääjohtajakaudella 50- ja 60-lukujen taitteessa kulttuurikeskustelun keskipisteeseen.

Avoin ja suljettu. Kirjoituksia 1950-luvusta suomalaisessa kulttuurissa
Toim. Anna Makkonen
SKS 1992

Lounela Pekka: Rautainen nuoruus. Välikysyjien kronikka
Tammi, 1976

Suomen kirjallisuushistoria 3
Toim. Pertti Lassila
SKS 1999

Suomen lehdistön historia 8
Päätoimittaja Päiviö Tommila
Aikakauslehtien liitto ry 1991

Tuusvuori Jarkko S. : Citius, altius, fortius
Kultti ry www.kultti.net