Vanhaa ja uutta.

Muutoksien ja neuvottomuuden aika loivat korostuneen tarpeen ymmärtää omia juuria. Tähän saumaan ilmestyi romaanikokonaisuus, jonka alustama perustason kansallinen selvitystyö oli harvinaisen kauaskantoinen seuraamuksiltaan: Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian vaikutus ulottui suvereenisti sekä historiankirjoitukseen - jopa niin että kirjailija tavallaan "voitti" ammattihistorioitsijat näiden omalla kotikentällä - että muihin taiteisiin kuin kirjallisuuteen. Edvin Laine, joka oli Kansallisteatterin keskeinen vaikuttaja ja jonka vakaa hahmo ikäänkuin symbolisoi muuttumattomuutta ja vanhanaikaisen kansanomaisen elokuvan hyveitä, teki odotetun Tuntemattoman sotilaan saavutusta täydentävän teon eli ohjasi Väinö Linnan
"torpparitrilogian" kahdeksi suurelokuvaksi 1968 70. Tulokset olivat suosittuja, mutta vallan kuvakirjamaisia ja tavoittivat jotenkin kovin vähän siitä valtavasta historian totuuksia ja olemusta mietiskelevästä annista, jonka vuoksi Linnan kirja oli niin
olennainen.

	Väinö Linna tekemässä ohjelmaa Tie Pentinkulmalle.

Suomalainen teatterielämä on yleismaailmallisesti omalaatuinen tapauksensa kansanteatterin (jonka piiriin voidaan lukea niin amatööriteatterien vaikutus kuin kesäteatteritkin) voimallisen vaikutuksen vuoksi. Teatteri ei yksinkertaisesti ole pelkästään eliittien taidetta, ei edes Kansallisteatteri, jonka hallitseva vaikutus vielä 1950- ja 1960-luvuilla oli jokseenkin ehdoton. Tuo teatteri ei ollut millään muotoa yksinapainen kokonaisuus, vaan monien kiintoisien persoonallisuuksien ja käsialojen kokonaisuus. Heitä olivat Edvin Laineen lisäksi teatterin modernismia Suomeen menestyksellisesti tuonut Jack Witikka sekä varsinkin teatteria yli 30 vuotta luotsannut Eino Kalima, taiteilijalegenda varsinkin Tsehov-ohjauksiensa ansiosta

	Tyttö lukee ilmoitustaulua nojaten polkupyörään.

Teatterin taustaa vastaavalla tavalla esim. kuoroharrastus on ollut koko kansan asia: laaja ja perusvahvaa tasoa edustava pohja, siitä nousevat huiput ja niitä hiovat mestarilliset kuoronjohtajat kuten Harald Andersen, Ernsti Pohjola tai Erik Bergman. Kulttuurin vankimpana perustana on aina ollut huolenpito jälkipolvista: kun 1960-luvun alussa laskettiin perusta laajamittaiselle musiikkikasvatukselle, muutaman vuosikymmenen kuluttua oli odotettavissa merkitseviä tuloksia. Lastenkirjallisuuden parhaat teokset - suomalaisella puolella vaikkapa Kirsi Kunnas, suomenruotsalaisella puolella maailmanmaineeseen noussut Tove Jansson, Muumien äiti - ovat kypsyyden puolesta olleet yhtä hienosäikeisiä kuin ns. aikuisten kirjallisuus.

	»		Lue lisää lastenkirjallisuudesta.

Sekä valokuva että elokuva ovat alati tienristeyksessä: toisaalla ovat kaupallisen taiteen tai tilanteen vaatimukset, toisaalla henkilökohtainen näkemys. Elokuvan kannalta 60 luku on jyrkästi kaksijakoinen vuosikymmen. Sen alussa näyteltiin vielä elokuvan kulta aikaa. Kaikki kolme vakiintunutta "suurtuottamoa" olivat hengissä. Tuloksena oli hengästyttävä loppusuora, hurja määrä elokuvia, jos aina saattoi edes puhua sellaisista laatu alkoi olla satunnaista. Loppu tuli jo ennen 60 luvun puoliväliä. SF:n johtaja T J Särkkä rikkoi sovitut pelisäännöt ja myi yhtiön koko tuotannon televisiolle. Tuloksena oli inflaatio: kansa sai nyt nähdä kotimaista "ilmaiseksi", joten elokuvateattereihin saatiin katsojia enää murto osa entisestä.

	Mikko Niskanen elokuvassa Kahdeksan surmanluotia

Televisio oli vienyt pysyvästi pienen maan elokuvankatsojat, ja ehkä oireellisesti vuosikymmenen hienoin elokuva, Mikko Niskasen draama Kahdeksan surmanluotia (1972) oli TV 1:n tuottama. Ylipäätään suomalaisen "uuden aallon" airuitten oli pyristeltävä lähes rahattomina olosuhteissa ja atmosfäärissä, johon
1962 alkunsa saaneet valtion elokuvapalkinnot toki
sentään vaikuttivat; ilman niitä monen ohjaajan ura, lähtien
Risto Jarvasta, olisi varmasti katkennut alkuunsa; vastineena saattoivat syntyä sellaiset elokuvat kuin Jarvan "Työmiehen päiväkirja" tai "Yhden miehen sota", jossa saa upean muodon noiden aikojen suomalainen sielunmaisema, maaseudun ja kaupungin välinen ei-kenenkään-maa.

	»		Lue myös suomalaisista elokuvastudioista