Elina Salosta tuli 60-luvun taitteessa useiksi
vuosiksi Suomen suosituin elokuvanäyttelijätär, ainakin jos mittarina pidetään Elokuva-aitan suosikkiäänestyksiä, jotka tuolloin olivatkinkaiken mitta. Hänellä oli edessään samalla tapaa
kaksijakoinen ura kuin Esko Salmisella. Sellaisissa muistettavissa "suomifilmeissä" kuin Rintamalotta, Skandaali tyttökoulussa tai monet Tarkaksen farssit Salon tärkeimpiä ominaisuuksia olivat pirteys, herttaisuus, tyttömäisyys ja
taitava tekniikka. Hän erottui Mannolasta ja muista, mutta oikeastaan ei häneltä enempää vaadittu kuin se, mitä nämäkin pystyivät toimittamaan.

Toinen, syvempi ura alkoi jo teatterikouluvuosina (Kurkvaaran Patarouva, vähän myöhemmin Ritva Arvelon Kultainen vasikka), minkä jälkeen Salo on kuulunut kovin erityyppisten ohjaajien (Jarva, Pakkasvirta ja Aki Kaurismäki) suosikkinäyttelijöihin.

Jotenkin kaikki tiesivät kuitenkin kaiken aikaa, että nuoren tytön rutiiniroolien takana oli todellinen, vahva näyttelijäpersoonallisuus. Jarvan Työmiehen päiväkirja (jota edelsi kevyempi variaatio, Jarvan ja Pakkasvirran yhteinen aloitus
Yö vai päivä) todisti sen kertakaikkisesti: Elina Salon roolityössä oli sydämen sivistystä jaettavaksi kymmeniin elokuviin. Tulossa olivat kuitenkin "suomifilmin" kannalta hiljaisemmat ajat,
kansallinen tuotanto hiipui. Elina Salon kysyntä Ruotsissa kasvoi (esimerkkinä Harry Munterin pääosa) ja ennen kaikkea rikas teatteriura erityisen mielenkiintoisessa teatterissa (Helsingin Lilla Teatern) vei aikaa.

Keskeinen rooli runoilija L. Onervana Jaakko
Pakkasvirran Leino-elokuvassa Runoilija ja muusa
aloitti uuden aktiivisen suhdanteen, jonka varsinaisia kohokohtia - suomalaisen elokuvanäyttelemisen huippujakin - ovat olleet
roolit Aki Kaurismäen elokuvissa. Niiden maailmoihin Elina Salolle löytyi luontaisesti keskeinen paikka supernäyttelijänä -syntyivätäidin roolit elokuvissa Hamlet liikemaailmassa ja Tulitikkutehtaan tyttö, ja elokuvan Pidä huivista kiinni, Tatjana herkullinen pieni rooli matkailijakodin ainoana työntekijänä sekä
ehkä ennen kaikkea Kauas pilvet karkaavat -elokuvan rouva Sjövallin hahmo.

Elina Salon "presence" ja säteilyvoima on toki ollut paljon laajempi kuin vain nykyisin jo hauraan elokuvan varainen: hän on radion lastenohjelmien rakastetuimpia ääniä (ja koko kansan oma Pikku Myy),
paljon myös sen alueen hittejä levyttänyt laulaja - hyvin julkinen hahmo siis, ja samalla yksi niistä valkokankaan suomalaisista tähdistä/näyttelijöistä, joiden salattu minuus on merkinnyt valkokankaan taikaa jännittävimmillään.

Tuotanto/Ura

Teatterikiinnityksiä

1960-1965 Intimi-teatteri
1965-1967 Radioteatteri
1967- Lilla teatern

Elokuvia

1956 Rintamalotta (ohj. Aarne Tarkas)
1957 Herra sotaministeri (ohj. Aarne Tarkas)
1960 Komisario Palmun erehdys (ohj. Matti Kassila)
1961 Kaasua, komisario Palmu (ohj. Matti Kassila)
1961 Kultainen vasikka (ohj. Ritva Arvelo)
1965 Vaaksa vaaraa (ohj. Aito Mäkinen)
1967 Työmiehen päiväkirja (ohj. Risto Jarva)
1969 Harry Munter (ohj. Kjell Grede, Ruotsi)
1971 Kreivi (ohj. Peter von Bagh)
1978 Runoilija ja muusa (ohj. Jaakko Pakkasvirta)
1988 Hamlet liikemaailmassa (ohj. Aki Kaurismäki)
1990 Tulitikkutehtaan tyttö (ohj. Aki Kaurismäki)
1996 Kauas pilvet karkaavat (ohj. Aki Kaurismäki)
2002 Mies vailla menneisyyttä (ohj. Aki Kaurismäki)

Kirjavinkit

Pöysti, Lasse: Lainatakki. Otava, 1992.

Jaantila, Kirsti, toim.: Tähtiä ja sydämiä V. Suosikkeja lähikuvassa. Otava 1966. "Voittamaton Elina", siv. 2-3.